Kanta-Häme

Avilta avustusta Jukolan koulun pihan peruskorjaukselle sekä Ahveniston kuntoportaille

Rahaa saivat myös Janakkalan liikuntahallin juoksusuora sekä kolme loppilaiskohdetta.
Ahveniston kuntoportaat rakennetaan maauimalan oikealle puolelle mäkeen. Portaiden on määrä valmistua marraskuuhun mennessä.

Hämeenlinna, Janakkala ja Loppi kostuivat tänä vuonna Etelä-Suomen aluehallintoviraston jakamista liikuntapaikkojen rakentamiseen ja peruskorjaukseen tarkoitetuista avustuksista.

Suurimman potin eli 100 000 euroa näistä sai Jukolan koulun pihan peruskorjaus lähiliikuntapaikaksi. Hämeenlinnassa myös Ahveniston kuntoportaiden rakentamiseen myönnettiin 25 000 euroa.

Lopella peräti kolme kohdetta pääsi avin avustuslistalle.

Lopen urheilukentän peruskorjauksen toiseen vaiheeseen osoitettiin 92 000 euroa, Launosten tekonurmikenttä sai 80 000 euroa ja kuntopisteiden ja lähiliikuntapaikkojen rakentamisen Lopen taajamiin myönnettiin 15 000 euron avustus. Lopen urheilukentän peruskorjaukselle myönnettiin lisäksi 30 000 euron ennakkovaraus vuodelle 2020.

Janakkalan liikuntapaikoista Turengin liikuntahallin juoksusuoran pinnoitukseen avi myönsi 10 000 euroa.

 

Etelä-Suomen aluehallintovirasto myönsi tänä vuonna kaikkiaan reilut 3,5 miljoonaa euroa liikuntapaikkojen rakentamiseen ja peruskorjaamiseen.

Avustusta sai 59 hanketta. Painopisteenä olivat lähiliikuntapaikat ja koulujen pihoille rakennettavat kouluajan ulkopuolella käytössä olevat liikunnalliset pihat tai koulujen läheisyyteen rakennettavat lähiliikuntapaikat. Avustusta haettiin kaikkiaan 79 hankkeelle.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto varautui lisäksi myöntämään kahdelle hankkeelle yhteensä 60 000 euroa lisäavustusta vuonna 2020. Edellytyksenä lisäavustuksen saamiselle on, että opetus- ja kulttuuriministeriö osoittaa tarkoitukseen riittävän määrärahan.

Lopen urheilukentän peruskorjauksen lisäksi tällaisen ennakkovarauksen sai Kymenlaaksossa sijaitseva Virolanden kuntaliikuntapaikkojen kehittämiseen.

Aluehallintovirasto on valtionapuviranomainen hankkeissa, joiden arvioidut perustamiskustannukset ovat ilman arvonlisäveroa enintään 700 000 euroa. Tuota suuremmista hankkeista tekee päätökset opetus- ja kulttuuriministeriö.