Kanta-Häme

Avoimet puutarhat -päivä kutsuu mukaan

Suosittu valtakunnallinen Avoimet puutarhat -päivä järjestetään tänä vuonna heinäkuun ensimmäisenä sunnuntaina, 2.7. kello 12–18.

Jälleen kerran pääsemme tutustumaan parhaisiin suomalaisiin kotipuutarhoihin ja kaupallisiin erikoiskohteisiin. Tapahtuman suosio on kasvanut vuosi vuodelta, ja viime vuonna mukana oli yli mielenkiintoista 500 puutarhakohdetta.

Ilmoittautumisaika tapahtumaan osallistuville puutarhoille on alkanut.

Mukaan haetaan sekä tuttuja puutarhoja aikaisemmilta vuosilta että myös uusia mielenkiintoisia kohteita. Vierailijoille päivästä tulee jälleen antoisa ja mielenkiintoinen, sillä jokainen puutarha on täynnä eläviä vinkkejä puutarhanhoidosta, kasveista ja niiden käytöstä puutarhassa. Puutarhat ilmentävät omistajiaan ja heidän harrastustaan.

Joukkoon etsitään sekä mökki- että kerrostalopihoja omakotitalojen puutarhojen ohella. Tapahtuman parasta antia on omistajien aito innostus ja halu jakaa kokemuksia muiden saman henkisten harrastajien kanssa.

Viime vuoden elokuussa järjestetty Avoimet puutarhat -päivä houkutteli ennätysyleisön, sillä puutarhoissa vierailtiin yli 66 000 kertaa.

Tapahtumaan osallistuneilta puutarhoilta tuli runsaasti positiivista palautetta, ja moni on jo päättänyt avata puutarhansa uudelleen nyt heinäkuun alussa.

Tänä vuonna puutarhat kukoistavat keskikesän tunnelmissa.

Tapahtuman sloganina on Hoidetaan puutarhaa ja samalla hyvää mieltä.

Erikoisteemoina ovat puutarhakasvien kastelu ja kasvien ravitsemus riittävän lannoituksen avulla sekä hyvän mielen edistäminen puutarhaharrastamisen myötä.

Avoimet puutarhat -tapahtuman järjestävät Puutarhaliitto ry yhteistyössä Kotipuutarha-lehden ja Svenska Trädgårdsförbundet rf:n kanssa. Nikolai ja Ljudmila Borisoffin puutarhasäätiö tukee tapahtumaa, jonka kumppaneina ovat Oy Fiskars Ab, Kekkilä Oy ja Suomen Mielenterveyseura.

Ilmoittauduavoimetpuutarhat.fi

Päivän lehti

28.10.2020

Fingerpori

comic