Kanta-Häme

Avovaimonsa kuristanut vangittiin taposta epäiltynä

Kanta-Hämeen käräjäoikeus vangitsi maanantaina miehen, jonka epäillään surmanneen avovaimonsa omakotitalossa Tammelan Teurolla viime torstaina.

Kuulusteluissa vangittu on kertonut lyöneensä ja kuristaneensa naisystäväänsä. Jonkin aikaa pahoinpitelyn jälkeen mies huomasi naisen kuolleeksi. Mies soitti tutulleen, joka hälytti sairasauton ja poliisit paikalle.

Miehen mukaan pahoinpitelyn syynä oli jonkinlaisesta mustasukkaisuuskohtauksesta alkunsa saanut riita. Alustavien oikeuslääketieteellisten tutkimusten perusteella nainen yhtenä kuolinsyynä pidetään kuristamisesta aiheutuneita vammoja. Naisessa oli paljon pahoinpitelyvammoja.

Tekoa tutkitaan tappona. Mies oli teon aikaan noin kolmen promillen humalassa. Hieman yli 30-vuotias mies on aikaisemmin tuomittu 2000-luvun puolivälissä tehdyistä kahdesta ryöstöstä ja lukuisista muista omaisuusrikoksista. (HäSa)