Kanta-Häme

Birger Jaarlin raidat brändinä

Oranssi, ei kuitenkaan HPK:n oranssi, vaan hieman maltillisempi. Oranssi-valkoiset viistoraidat ja slogan: Hämeenlinna ihan lähellä. Logona tyylitelty linna, tietenkin.

Siinä lyhyesti Hämeenlinnan kaupungin, yritysten ja muiden toimijoiden brändi eli jonkinlainen yhteenveto identiteetistä ja sisällöstä.

Tavoitteena on, että mahdollisimman monet paikalliset toimijat käyttäisivät yhtenäisiä värejä, logoa ja slogania varsinkin ulkoisessa markkinoinnissaan.

Hämeenlinnalla on ollut aikaisemminkin brändi ja slogan, joka kuuluu: Hyvä arki asuu Hämeenlinnassa. Viestintäpäällikkö Tiina Vahtokarin mukaan tuo iskulause on vuodelta 2005.

– Maailma muuttuu ja brändi sen mukana, kaupunginjohtaja Timo Kenakkala muistuttaa.

Kaupungin edustajien mukaan hyvä arki ei ole muuttanut pois, mutta esimerkiksi matkailumarkkinointiin arjen mainostaminen ei ole luontevaa, kun matkalla pitäisi pikemminkin päästä irti arjesta.

Kenakkalan mukaan nyt haluttiin kaikenlainen markkinointi yhden brändin alle. Siihen sopii tuo Ihan lähellä -hokema.

Pehmeitä arvoja

Työn kuluessa on analysoitu Hämeenlinnan heikkouksia ja vahvuuksia. Työssä on ollut mukana mm. Porin kehitysjohtaja Timo Aro, joka on erikoistunut muuttoliiketutkimukseen.

Hänen mukaansa Hämeenlinnan kannattaa painottaa pehmeitä puoliaan kuten luontoa ja hyviä asumismahdollisuuksia.

Hämeenlinna-tietämystä on kartoitettu muualla Suomessa. Linna tunnetaan. Se onkin selvä valinta logoksi.

Hämeenlinnan sijainti vain tunnin matkan päässä Helsingistä ja alle tunnin Tampereelta on silti monelle yllätys. Siksi läheisyys sai taipua sloganiksi.

– Brändi on osa ohjelmaa, jolla halutaan tukea alueen elinvoimaisuutta, Kenakkala muistuttaa.

Kaupunki osallistuu syksyn kuluessa moniin tapahtumiin, joissa uutta brändiä tuodaan esille.

– Myös AC/DC:n konsertin yhteydessä on tarkoitus järjestää bränditapahtuma, Linnan Kehityksen markkinoinnista vastaava johtaja Kati Tiitola kertoo.

Rahaa kuluu

Yhteismarkkinoin hinnaksi lasketaan yhteensä 400 000 euroa.

– Siinä on monta elementtiä. Yrityksiltä kerätään 100 000 euroa, kaupunki on varannut siihen 200 000 ja Linnan Kehitys 100 000 euroa, Linnan Kehityksen toimitusjohtaja Mervi Käki laskee.

Kaupunginhallitus on päättänyt, että kaupunki päivittää oman visuaalisen ilmeensä brändin mukaiseksi ensi vuoden alusta.

– Se näkyy mm. verkkosivuilla, jotka joka tapauksessa uudistetaan, Vahtokari kertoo.

Oranssi tuttu

Brändiä oli rakentamassa markkinointitoimisto SEK & Grey, jonka toimitusjohtaja Jari Aalto-Setälä kertoo, että värit ovat peräisin Hämeenlinnan vanhasta vaakunasta, joka edelleen löytyy mm. Raatihuoneen julkisivusta.

Oranssi on kuulunut kaupungin tunnusväreihin jo pitkään. Valkoisen kanssa se muodostaa raikkaan, mutta näkyvän yhdistelmän.

– Se ei ole HPK:n oranssi. Tosin HPK yksi vahvimpia brändejä Hämeenlinnassa. Se tunnetaan laajalti myös muualla Suomessa, Aalto-Setälä kehuu.

Vinoraidat ovat peräisin Birger Jaarlin käyttämästä lipusta. (HäSa)

Oikaisu
Hämeenlinnalaisten toimijoiden yhteismarkkinointiin on tarkoitus käyttää yhteensä 400 000 euroa. Kaupunki on varannut hankkeeseen 200 000 euroa, Linnan Kehitys 100 000 euroa ja yritysten osuus on 100 000 euroa. Perjantain lehdessä Linnan Kehityksen osuus oli väärin.

Päivän lehti

27.11.2020

Fingerpori

comic