Kanta-Häme

Bloggaajapariskunnan kävelyurakka: 300 kilometriä halki Suomen

Suomeen saapuu enenevässä määrin matkabloggaajia.  Suomen matkailua edistävän Visit Finlandin noin 500 vuosittaisesta mediavieraasta noin joka viides on nykyään bloggaaja.

Suomeen ovat ihastuneet myös matkabloggaajat Margherita Ragg ja Nicholas Burns, joilla on takanaan melkoinen urakka. Italialais-australialainen aviopari käveli kesä-heinäkuussa noin 300 kilometrin matkan Porvoosta Turkuun ja sen jälkeen vielä Ahvenanmaan saaristoon.

Ragg ja Burns kertovat, että tarkoitus oli kokea käytännössä Suomen jokamiehenoikeudet, joita esimerkiksi pariskunnan kotiseuduilla Italiassa ei tunneta. Vaellusreitti onkin kulkenut pitkin polkuja, pyöräreittejä, autoteitä ja pieniä nimettömiä teitä.

Koska valmista reittiä ei ollut, pariskunta suunnitteli oman reittinsä, joka seuraili suunnilleen vanhan Kuninkaantien reittiä. Välillä on pyörähdetty myös saariston puolella, esimerkiksi Bengtskärin majakkasaarella, joka on ollut yksi matkan kohokohdista.

Ragg ja Burns myöntävät, että heillä on jonkinlainen Suomi-pakkomielle: pariskunta on Suomessa yhdessä jo kolmatta kertaa. Aiemmin he ovat tutustuneet muun muassa Suomen länsirannikkoon.

Pariskunnan toiveena olisi kuitenkin, että Suomeen syntyisi enemmän kävely- ja vaelluspolkuja. Burns toivoo erityisesti metsien läpi vieviä reittejä, joiden varrella voisi pysähtyä leirintäpaikoille.

– Pyöräily on jo nyt hyvin kehittynyttä. Ehkä vaellus tulee seuraavana, Ragg toivoo.

Ragg ja Burns ovat myös täysipäiväisiä matkabloggareita ja kirjoittavat matkastaan The Crowded Planet -blogissa.

Seuraa matkaa: 
http://www.thecrowdedplanet.com/

Päivän lehti

5.6.2020