Kanta-Häme

Breakdance toi Memon elämään paljon hyvää

 

Hämeenlinnalaistunut Mehmet Yabalak, tuttavallisemmin Memo, kiittää 7-vuotiaana aloittamaansa breakdanceharrastusta monestakin syystä. Ensiksikin hän välttyi Turkin keskiosassa olevan kotikaupunkinsa poikasakkien huonoilta vaikutteilta. Sitten hänelle tuli katutanssista ja breakdancesta ammatti, jolla hän elätti itsensä ja pääsi esiintymään muun muassa turisteille Alanyaan. Siellä hän tapasi nykyisen vaimonsa, muutti Suomeen ja on nyt onnellinen kolmikuukautisen pojan isä.
 
Memo katseli pikkupoikana netistä videoita, joista syntyi valtava innostus breakdanceen. Ensin hän harjoitteli yksin, mutta vähitellen ympärille tuli lisää innokkaita harrastajia. Kodin lähellä oli pelipuisto, jossa harjoiteltiin marmorilaatan päällä. Sitten syntyi kolmen pojan tanssiryhmä ja pojille ammatti.
 
– Meitä pyydettiin paljon esiintymään esimerkiksi hotelleihin ja turisteille. Siinä sivussa opin englantia, tutustuin monenlaisiin ihmisiin, sain kavereita ja osallistuin kilpailuihin eri puolilla Turkkia, ylistää Memo.
 
Suomeen tultuaan, maaliskuussa 2011, mies meni Vanajaveden Opiston suomen kielen kurssille ja opiskeli kieltä myös kotona itsekseen. Viime syksynä hän aloitti vuoden kestävän maahanmuuttajien ammattiin valmentavan koulutuksen, jossa opitaan kieltä ja muun muassa tutustutaan maamme kulttuuriin ja historiaan. Kurssin jälkeen on tarkoituksena hakeutua Tavastiaan rakennusmieskoulutukseen. Memo puhuu suomea tosi hyvin.
 
Memo pitää Suomesta eikä ilmastokaan tunnu pahalta, sillä kylmää on kotiseudullakin.
 
– Sauna on parasta. Lisäksi hiihdän ja luistelen mielelläni sekä käyn pilkillä.
Suomalainen ruokakin on ihan hyvää, kuten lihapullat ja perunalaatikko ja muut vaimon tekemät ruuat. Mieluiten nuori mies kuitenkin tekee kotona turkkilaista ruokaa
 
Tanssiminen jatkuu
Ei tanssiharrastus toki ole loppunut Suomeen tulon myötä. Memo on harjoitellut kotona, ulkona maastossa, Linnanpuiston esiintymislavalla ja kaduillakin. Pyyntö saapua joulukuussa Maikki Lähteenmäen tanssi- ja liikuntakeskuksen esitykseen yllätti miehen täysin eikä hän ehtinyt paljon harjoitella. Katsojat hänen breikkinsä valloitti.
 
Häntä on nyt pyydetty opettamaan breakdancea lauantaisin uimahallilla. Sinne toivotaan innokkaita asianharrastajia. Memo sanoo, että jo kahdessa kuukaudessa voi oppia paljon, tasapainoa ja tekniikkaa.
 
– Break antaa inspiraatioita ja energiaa. Ne pistävät oppimaan. Tanssi voi vaikuttaa vaikealta, mutta mikään ei ole mahdotonta asiasta innostuneelle. Ajan myötä oppii, kun ensin pääsee hyvään alkuun. Pystyn kyllä välittämään energiani oppilaisiin, nauraa Memo.
 
Hän toivoo vielä voivansa muodostaa tanssiryhmän Hämeenlinnaan. Sitten voisi lähteä vaikkapa kaduille tanssimaan ja esittelemään taitoja ohikulkijoille.
 
Tuskin maltamme odottaa, kun Memo pyörii päällään (head spin) esiintymislavalla. Se on mukaansatempaavaa ja hurjannäköistä!

Päivän lehti

6.4.2020