fbpx
Kanta-Häme Hämeenlinna

Brittiläinen rap-tähti Stormzy astelee myös Kantolan esiintymislavalle Weekendissä

Stormzy on esiintynyt Suomessa edellisen kerran vuonna 2017.

Heinäkuun alussa Kantolan tapahtumapuistossa pidettävä Weekend festival on julkistanut uusia artistikiinnityksiä. Myös brittiläinen rap-tähti Stormzy on astelemassa Kantolan esiintymislavalle. Stormzyn lisäksi Kantolan lavoilla nähdään myös Elley Duhé, Isaac Sene sekä Pehmoaino. Kaikkiaan Weekend festivalissa esiintyy yli 80 artistia. Hämeen Sanomat kertoi huhtikuun alussa, että festivaalin esiintyjäkaartiin kiinnitettiin elektronisen tanssimusiikin eliittiin kuuluva DJ Snake. Stormzy on...

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaamalla pääset lukemaan kaikki Hämeen Sanomien jutut.

Menot