Kanta-Häme

Burma meni ytimiin

Hämeenlinnalainen Matti Ojanperä uskoo, että rauhanprosessissa tempoileva Burma voisi suomalaisnäkökulmasta tarjota muutakin kuin kauppaa. Hänelle maa on opettanut kapean katsannon laajentamista.

 

Matti Ojanperä seisoo Aulangon puistometsässä ja katselee Ruusupaviljonkia. Hämeenlinnan syksy on karun kaunis. Mutta vaikka mies itse on Hämeenlinnassa, osa hänestä on aina Burmassa.

Burma on mennyt hänellä veriin.

Vuosikymmenen alussa hämeenlinnalaistunut Ojanperä on lähes koko työuransa ajan ollut tekemisissä Burman – välillä Myanmarin – kanssa. Hän on 1980-luvulta saakka elänyt mukana maan mullistukset, vaikkei ole koskaan varsinaisesti asunut siellä.

Parhaillaan hän työskentelee vanhempana neuvonantajana Burman rauhanprosessin tukemisessa. Hän kuuluu sekä presidentti Martti Ahtisaaren perustamaan Crisis Management Initiativeen eli CMI:hin että Britain–Burma Societyyn.

– Vuosina 2012–2013 tein prinssi Harn Yawghwen ja suomalaisten kanssa selvityshankkeen, jota piti välittömästi jatkaa, mutta noin tusina neuvotteluyritystä ei tuottanut tulitaukoa. Se tuli osittaisena vasta juuri ennen vaaleja lokakuussa 2015.

Miksi Ojanperää kiinnostaa niin paljon, mitä Burmassa tapahtuu? Entä miksi siitä pitäisi puhua Suomessa? Burmahan on toisella puolella maapalloa.

– Tässä maailmanajassa rauhanasia on noussut toisen maailmansodan, kylmän sodan ja Ukrainan jälkeen uudella tavalla esiin esimerkiksi ulkopoliittisena Nato-kysymyksenä, Ojanperä sanoo.

– Burmaan on ollut suomalaistenkin mahdollista mennä nimenomaan tukemaan ja oppimaan hankaloituvaa rauhaa.

Burman tilanne ehti jo näyttää valoisalta ja rauhalliselta, mutta vaikka maata 1980-luvun lopulta väkivaltaisesti hallinnut juntta lakkautettiin keväällä 2011, ja maa alkoi avautua, levottomuudet eivät ole loppuneet.

Ongelma on se, että maassa on niin monenlaisia ryhmiä, monenlaisia haluja ja rahan vääristämää valtaa. Vastakkain ovat muun muassa vähemmistöarmeijat ja sotilasjuntan perua oleva oligarkia, joka käyttää aseylivoimaa ja rahavaltaa.

Huumekauppakin kukoistaa.

– Siksi liittovaltiota ja demokratiaa on vaikea perustaa. Oligarkia ei toimi markkinatalouden sääntöjen mukaan. Vaikka ovathan rosvoparonit tuttuja Euroopankin historiasta.

Ojanperä itse haastatteli rauhanprosessin osana eri puolilla maata noin 4 000 kilometrin reitin verran vähemmistöjen johtajia keväällä 2013.

Kun Ojanperä alkaa tosissaan puhua Burmasta, keskustelu lähtee välittömästi polveilemaan. Yhteen kysymykseen saa laskutavasta riippuen joko monta vastausta tai yhden laajan, moniaalle rönsyävän vastauksen.

– Minulla on pitkä suhde tähän asiaan, Ojanperä hymyilee.

Nuori ekonomisti päätyi Burmaan 1980-luvun alkupuolella energiateollisuuden leivissä kiinnostuttuaan kehitysmaiden infrastruktuurista.

Ojanperä aloitti ulkomaan-uransa tekemällä kehityspankkien nimiin investointianalyyseja ja toteutettavuustutkimusta muun muassa Thaimaassa 1980-luvulla ja päätyi sieltä Burman Rangooniin.

Vuosikymmenen puolivälissä työ vaihtui tulevaisuudentutkimukseen, ja Ojanperä perusti tanssitaiteen tutkijan Jukka Miettisen ja Kaakkois-Aasian asiantuntijan Marja-Leena Heikkilä-Hornin kanssa oman, kulttuuripainotteisen Suomi-Burma-yhdistyksen.

– Parhaimmillaan jäseniä oli 60. Meillä oli myös suhteita burmalaisiin diplomaatteihin. Vuoden 1988 jälkeen kaikki muuttui hankalaksi.

Maa sulkeutui. Ojanperä jatkoi silti työskentelyä erilaisissa Burmaan liittyvissä projekteissa, joissa on kartoitettu konflikteja ja tehty poliittisten muutosten ennakointia.

Burma vetosi Ojanperään heti monella tavalla. Se oli enemmän kuin työkohde: korkeakulttuurin maa, joka oli täysin erilainen kuin naapurinsa. Se oli sekä ulkopuolinen että kolonialismin leimaama, mutta täynnä taidetta ja puhdasta luontoa.

Ehkä viehtymykseen vaikutti sekin, että hän oli saanut ensimmäisen kosketuksensa Burmaan jo pikkupoikana.

– Olin alle kymmenen, kun burmalainen U Thant valittiin YK:n pääsihteeriksi vuonna 1961. Ihailin aina häntä enkä mitään Kennedyä. Oli olevinaan pikkupojallekin tärkeää, tuleeko atomisota.

Mummokin kantoi kortensa kekoon lahjoittamalla lapsenlapselleen Burmaa esittelevän matkakirjan.

Nykyään Burma on levottomuuksistaan huolimatta avoinna matkailijoille. Se ei ole enää sama maa kuin 1980-luvulla, vaikka monet asiat ovat säilyneet mullistusten läpi.

– Metsät on kaadettu, vuoret louhittu, ja miinoja piilee joka paikassa. Burma on osa ilmasto-ongelmaa. Yliopisto oli vuonna 1920-luvulla Kalkutan yliopiston kanssa Aasian paras. Nyt se on romuttunut, eritoten vuoden 1988 tapahtumien jälkeen.

Kansainvälinen talouseliitti vilkuilee Burmaa mahdollisena kauppa-alueena, ja kauppaan Suomikin voisi Ojanperän mukaan periaatteessa osallistua. Hän rohkaisee kuitenkin laajempaan katsantoon.

– Suomalaiset voisivat nähdä ja myöntää olevansa osa länsimaisuutta, ei vain osa teknologiaa ja maailmanmarkkinoita. Tähän länsimaisuuteen voisi löytää myös kriittisiä ja tarkentavia näkökulmia, Ojanperä sanoo.

– Omalla kohdallani ”saaminen” on ollut kapean maailmankuvan avaamista ja totuttujen suomalaisuuskäsitysten ja olemisen tavan rikastuttamista.

Aikoinaan Ojanperää kiehtoi Burmassa ehkä kaikkein eniten maan pyrkimys liittyä äärimmäisen valikoivasti maailmantalouteen ja -politiikkaan.

– Burmalaiset uskoivat voivansa elää suljetussa maassaan, mutta kuitenkin radikaalisti toisin kuin sotilaallisesti reaktiivinen Pohjois-Korea.

Nyt häntä kiinnostaa muun muassa se, millaiseen suuntaan ilmastonmuutos ja muu ”ekologinen tuhokehitys” lähtee siitä, että kymmenien miljoonien ihmisten maa aikoo aktiivisesti mukaan maailmantalouteen.

– Miten sellainen jättiavaus tehtäisiin viisaimmin? HäSa