Kanta-Häme

Cocks murjoi tylysti …Turun IFK:n

Cocks ei keskiviikkoillassa armopaloja tarjoillut, kun käsipalloliigan runkosarjan häntäpäähän juuttunut Turun IFK vieraili Riihimäellä. Kotijoukkue oli motivoinut itseään epätasaiseen peliin asettamalla päätavoitteekseen vastustajan pitämisen alle 20 maalissa. Tässä ei täysin onnistuttu, sillä ottelun lopun lepsuilu johti hivenen todellisia voimasuhteita siivompiin maalilukemiin 38–20 (19–7). Voitollaan Cocks johtaa runkosarjaa kuuden pisteen turvin.

Pelin alku lupaili turkulaisittain taistelua. Kankein jaloin kentälle marssinut kotijoukkue hassasi hyökkäyspään virheissä paljon palloja vastustajalle. Runsaan kahdeksan minuutin kohdalla ÅIFK käväisi jopa yhden maalin johdossa.

Pelissä ei todellisuudessa kuitenkaan ollut jännitettä kuin nimeksi. Alun havaijipalloilun jälkeen Cocks kiristi hiukan vauhtiaan ja samalla omien virheiden määrä väheni. Pallovarmuus ja joukkueiden selvä fyysinen ero alkoi näkyä. Peli painottui koko loppujakson käytännössä pelkästään turkulaispäätyyn. Riihimäkeläispäässä maalivahti Yevgen Umovist poimi vähät turkulaisheitot.

Toinen jakso noudatteli pääosin ensimmäisen käsikirjoitusta. Kotijoukkueen vahvuudet ja yksilöosaaminen korostuivat. Erityisesti Nico Rönnberg, Kristo Voika, Antti Rogenbaum, Kristian Jansson ja Kristo Järve leikittelivät heikomman vastustajan kustannuksella.

Vasta aivan pelin lopussa todellisen panoksen puuttuminen alkoi näkyä herpaantumisena. Kuvaavaa tarkkuuden ja keskittymisen puutteesta oli se, että Åbon maalivahti Ville Nordqvist pääsi yllättämään kaukoheitollaan Riihimäen virkaveljen, Marius Aleksejevin 13 minuuttia ennen loppusummeria.

– Joukkue on sillä tavalla kehittynyt, ettei tämän tasoisista peleistä enää saada aikaan tiukkoja, vaan nämä hoidetaan ammattimaisesti ja oikealla asenteella loppuun saakka, Cocksin päävalmentaja Kaj Kekki hymyili. (HäSa)

Päivän lehti

1.6.2020