Kanta-Häme

Demokraatti: Valtakunnansyyttäjä on määrännyt esitutkinnan tehtäväksi Ano Turtiaisen tviitistä – poliisi katsoi aiemmin, ettei esitutkintaa tehdä

Turtiaisen Twitterissä jakamassa kuvassa pilkattiin Yhdysvalloissa poliisiväkivallan uhrina kuollutta George Floydia.
Kansanedustaja Ano Turtiainen eduskunnan täysistunnossa 4. helmikuuta. Kuva: KIMMO BRANDT
Kansanedustaja Ano Turtiainen (ps.) Kuva: Kimmo Brandt

Valtakunnansyyttäjä on määrännyt esitutkinnan tehtäväksi kansanedustaja Ano Turtiaisen tviitistä, kertoi Demokraatti perjantaina. Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen sanoo lehdelle tulkitsevansa, että asiassa voi olla kyse kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Toiviaisen mukaan Turtiaista itseään on tärkeä kuulla, koska tviitti on ymmärrettävissä rasistiseksi.

–  Korostan, että tämä on esitutkinnan aloittamista koskeva määräys vasta. Kaikki lopullinen arviointi tapahtuu vasta kun esitutkinta aikanaan on valmistunut, Toiviainen sanoo Demokraatille.

Turtiainen kertoi STT:lle perjantaina, ettei hän ollut kuullutkaan valtakunnansyyttäjän määräyksestä eikä näin ollen halunnut kommentoida asiaa. STT ei perjantaina alkuiltaan mennessä tavoittanut Toiviaista.

Helsingin poliisi kertoi aiemmin tällä viikolla, ettei se aloita esitutkintaa. Turtiainen oli julkaissut Twitterissä kuvan, jossa pilkattiin Yhdysvalloissa poliisiväkivallan uhrina kuollutta George Floydia.

Esiselvityksessä poliisi päätyi siihen, että asiassa ei ole syytä epäillä rikosta. Poliisin mukaan kyse ei ollut yksiselitteisesti kansanryhmään kohdistuvasta panettelusta tai solvauksesta niin, että kyse olisi kiihottamisrikoksesta.

Potkut eduskuntaryhmästä, puolueesta erottamista harkitaan

Poliisin mukaan kunnianloukkauksen tunnusmerkistö ei täyttynyt, koska kuolleen henkilön halventaminen ei ole rangaistavaa. Poliisi kertoo, että rangaistavaa on ainoastaan valheellisten tietojen ja vihjauksen esittäminen siten, että niistä aiheutuu kärsimystä vainajan läheisille.

Turtiainen erotettiin viime viikolla perussuomalaisten eduskuntaryhmästä toistuvan sopimattoman somekäyttäytymisen takia. Turtiainen ilmoitti tiistaina perustaneensa uuden eduskuntaryhmän.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho kommentoi perjantaina Ylelle, että puoluehallitus pyytää Turtiaiselta selvitystä. Selvitys koskee sitä, miten Turtiainen suhtautuu mahdollisuuteen hakea takaisin ryhmän jäseneksi, jos Turtiainen korjaa käytöstään. Jos Turtiainen ei pyri eduskuntaryhmään, seuraa tästä Halla-ahon mukaan puolueesta erottaminen. STT

Päivän lehti

6.7.2020