Kanta-Häme

Didgeridoo soikoon! - Australialaisia perinnesoittimia valmistuu Riihimäellä - video

Omakotitalon pihalta kuuluu matalaa ölinää, jota ei heti tunnista soittimeksi. Didgeridoo raikaa muusikko Osmo Liikasen käsissä.

Vuonna 2010 Liikanen lomaili Barcelonassa, jossa hän törmäsi australialaiseen perinnesoittimeen. Palattuaan hän kysyi isältään Timolta, voisiko tämä valmistaa soittimen. 

Timo ryhtyi tutkimaan asiaa, ja samana vuonna valmistui ensimmäinen didgeridoo. Myös Osmon poika Roope kiinnostui asiasta ja osallistuu soitinten viimeistelyyn maalamalla niitä. Suurin osa soittimista on jäänyt perheen omaan käyttöön, mutta pari on myös myyty.

Ensimmäinen Timon valmistama didgeridoo on 2,4 metriä pitkä ja se on tehty lepästä. Nyt niitä on jo 13 ja materiaalina ovat olleet myös muut suomalaiset puut, kuten koivu ja haapa.

– Haapa ja leppä ovat helpoimpia työstää. Vaahtera on hitainta, sen kanssa menee kaksi kertaa tavallista pidempään, kertoo Timo.

Yhden soittimen valmistus vie yleensä noin 50–60 tuntia.

Tyypillisintä materiaalia Australiassa didgeridoolle ovat kovat puulajit, kuten eukalyptuspuut. Australiassa termiitit pehmentävät puun sisäosat ja kovertavat samalla reiän didgeridoota varten.

Liikanen kuitenkin kovertaa puunsa taltalla. 

Kun didgeridoon teko alkaa, Liikanen puolittaa puun rungon. Sitten alkaa reiän kovertaminen. Muotin avulla on helppo mitata, milloin reikä on sopivan kokoinen ja muotoinen. Soittimen puolikkaat liitetään lopuksi takaisin yhteen, ja sitten se koristellaan.

Jo ennen didgeridoo-soitinten tekoa Timo oli kokenut puutöiden tekijä. Kuusamossa kasvanut mies valmisti 14-vuotiaana ensimmäisen puisen saavinsa katsomalla isältään mallia. 

Kun hän muutti vaimonsa perässä Riihimäelle, valmistuivat omin käsin esimerkiksi perheen ruokapöytä, keittiön kaapisto ja sänky.

Uutta haastetta tekemiseen ovat tuoneet ”meno–paluu-didgeridoot”. Ne ovat tavallista lyhyempiä, mutta paksumpia. Soittimessa on väliseinä, ja ääni kiertää sen pituuden siis kaksi kertaa. Meno-paluu-didgeridoohon puhalletaan kyljessä olevasta aukosta, eikä sen päästä, kuten tavalliseen.

Kun didgeridoota soitetaan, huulia päristetään yhteen kuten trumpetin kanssa, kertoo Osmo.

Tekniikkana on kiertoilmahengitys, jonka avulla voidaan puhaltaa pitkiäkin aikoja yhteen menoon.

Kiertoilmahengitystä voi harjoitella puhaltamalla esimerkiksi pillillä lasiin: koko ajan pitää puhaltaa ja soittaa samalla.

Soittimen äänessä ei ole suurta eroa, vaikka puulaji olisi eri. Enemmän vaikuttaa putken rakenne. Mitä pidempi putki soittimessa on, sitä matalampi ääni siinä on. 

Mitä leveämpi ”kello” on rungon lopussa, sitä enemmän didgeridoon äänessä on artikulaatiota, mutta suuri kello myös nostaa soittimen virettä korkeammaksi.

Didgeridoo ei suinkaan ole Osmo Liikasen yleisin soitin, vaan hänet tunnetaan lyömäsoittajana. 

1990-luvulla hän teki paljon viihdekeikkaa esimerkiksi Anita Hirvosen ja Jari Sillanpään bändeissä. Hiljattain hän on esiintynyt esimerkiksi Kaustisen kansanmusiikkifestivaaleilla Hörhö-yhtyeensä kanssa. Siinä myös Roope soittaa dulcimeria, eräänlaista jättikannelta. 
Tällä hetkellä Liikanen vaikuttaa myös Afrocosmos-yhtyeessä.

Hän käyttää didgeridoota myös terapiatyössä esimerkiksi kehitysvammaisten kanssa. Didgeridoon matalan äänen sanotaan vaikuttavan myös aineenvaihduntaan.

– Hiki tätä soittaessa ainakin tulee, kertoo Osmo. HÄSA

KATSO VIDEO
Kuinka Osmo Liikanen soittaa didgeridoota,
www.hameensanomat.fi ja Hämeen Sanomien Facebook.