Kanta-Häme

Dieselit rynnistävät Suomessa - Liikenteessä olevista autoista vain dieseleiden määrä kasvoi merkittävästi

Henkilöautojen määrä kasvoi dieseleiden voittokulkuna. Niiden lisäksi vain bensiinillä ja sähköllä toimivien hybridien määrä kasvoi merkittävästi.
Dieselautojen lukumäärä kasvoi reilusti viime vuonna, vaikka polttoaineen kohonneesta hinnasta purnattiin.

Liikennekäytössä olevien henkilöautojen määrä kasvoi Suomessa viime vuonna 27 404:llä. Suurin osa kasvusta tuli dieselautojen määrään, sillä liikenteessä olevien dieselautojen määrä kasvoi 18 716:lla.

Dieselautojen lisäksi merkittävästi kasvoi vain bensiinillä ja sähköllä toimivien hybridien lukumäärä. Viime vuoden lopulla teillä liikkui 6 847 tällaista hybridiautoa enemmän kuin vuosi sitten.

Suurin osa Suomen henkilöautoista on edelleen tavallisia bensiiniautoja. Niitä oli vuoden vaihteessa yli 1,9 miljoonaa, mikä on 71,2 prosenttia kaikista maamme henkilöautoista. Bensiiniautojen lukumäärä laski kuitenkin 2 349:llä.

Dieselmoottorilla toimivia autoja oli vuoden vaihteessa 750 603. Niiden osuus kaikista henkilöautoista on 27,8 prosenttia. Dieselautojen määrän kasvua selittää käytettyjen autojen runsas maahantuonti.

Sähköautojen osuus liikennöitävistä henkilöautoista on vajaa 0,09 prosenttia. Niiden lukumäärä kasvoi vajaalla tuhannella 2 404:ään.

Neste- tai maakaasulla kulkevia autoja on liikenteessä vajaa tuhat. Bensiiniä ja maakaasua käyttävien hybridien määrä kasvoi runsaalla 2 000:lla 4 775 autoon. Bensiiniä ja etanolia käyttävien hybridien määrä ei juuri kasvanut ja maakaasuhybridit ajoivat lukumäärässä niiden ohi.

Tilastokeskus julkaisi perjantaina tilastot Suomen ajoneuvojen lukumäärästä vuoden vaihteessa. HÄSA

Päivän lehti

18.1.2020