Kanta-Häme

Divarinpitäjä perusti itselleen lukusalin

 

Pelotellaan painetun kirjan katoamisella ja sanotaan, että kirjan ikä on lyhyt. Mitä sellaisessa maailmassa tehdään? Hämeenlinnalainen Pekka Narmala perusti divarin.
 
– Ei tämä todellakaan kannattanut, hän nauraa.
 
– Ennen tämä homma oli kirjakauppojen, nyt kirpputorien kanssa pelaamista. Hintoja on mietittävä siltä kantilta.
 
Narmalalla on vankka antikvariaattikokemus, vaikka divari Kupla on toiminut Keskustalossa vasta viime lokakuusta. Hän pyöritti aikaisemmin vanhojen kirjojen myymälää Helsingissä.
 
Sitä ennen hän työskenteli 35 vuotta veturinkuljettajana, mutta se on tykkänään toinen juttu.
 
– Piti katsoa, mitä radan toisella puolella on, Narmala kommentoi.
 
Lopulta koko homma juontaa juurensa siihen, että Narmala on lukumiehiä. Ennen hän hamstrasi kirjastoa itselleen, nyt muille. Kun Kuplassa on hiljaista, hän käyttää aikansa muun muassa sotahistorian tutkimiseen.
 
– Joulunakin kävin täällä lukemassa, kun kotona oli häsää.
 
Kirjat kulkevat vain ulospäin
Kuplan tila on melko pieni, mutta sen seinät on katettu kirjoilla. Keskellä tilaa Narmala pitää levyjä. Etenkin vinyyleille riittää kysyntää.
 
Kirjat ovat osa sen helsinkiläisen antikvariaatin varastoa, jonka Narmala osti vuonna 1995. Alkujaan niteitä oli 14 000, nyt puolet vähemmän.
 
– Edelleenkään en osta kirjoja, vaan vain myyn. Osa on edelleen varastossa odottamassa, että tänne tulee tilaa. Kyllä minustakin tuli sähköisen kirjan ystävä, kun tätä varastoa kannoin, hän sanoo.
 
Ensimmäisen antikvariaattinsa tykötarpeet Narmala tuli aikoinaan hankkineeksi ruokatunnillaan. Hän huomasi matkansa varren divarin olevan myynnissä, meni ja teki kaupat.
 
Hämeenlinnassa oli jo entuudestaan antikvariaattitarjontaa, mutta Narmala ei koe kilpailevansa esimerkiksi Hämeentien-kollegansa kanssa.
 
– Ei kaupunkiin hirveästi divareita mahdu. Ohjaan kyllä asiakkaita muiden luo, jos etsittyä kirjaa ei täältä löydy. Tiedän aika hyvin, mitä missäkin on.
 
Monet Narmalan kollegat toimivat nykyään myös tai kokonaan internetissä.
 
– Itse en ole jaksanut lähteä siihen.
 
Mistä luopuu, sitä kysytään
Kannattaako divarinpito?
 
– Joulukuu oli hyvä, koska Keskustalossa oli pop up -myymälöitä. Muutenhan Keskustalossa on pari hassua liikettä. Porukka ei varsinaisesti juokse täällä, etenkään, kun kaupungin keskusta ei enää oikeastaan ulotu tähän.
 
Narmala aikoo kuitenkin sinnitellä. Tällä hetkellä liikkeen avaa aamuisin Narmalan tytär, joka on divarissa työharjoittelussa. Kun harjoittelu loppuu, Narmala suunnittelee avaavansa liikkeen vasta puoliltapäivin.
 
– Olen valmis pitämään liikettä auki myös pyhäisin, jos tarvetta on. Laitan puhelinnumeroni oveen ja tulen paikalle, jos joku pyytää, hän nauraa.
 
Yhden asian Narmala on divarivuosinaan oppinut erityisen hyvin. Koskaan ei voi tietää, mitä ihmiset haluavat.
 
– Hölmöintä mitä voi tehdä, on kuvitella kaikkien haluavan samaa kuin itse.
 
Tämän Narmala on luonnollisesti oppinut kantapään kautta.
 
– Kerran minulta kysyttiin vanhoja sähköopin kirjoja. Minulla ei ollut niitä – koska olin juuri heittänyt kasan niitä menemään.
 
Työssä innostavaa on se, että oppia kävelee ovesta sisään harva se päivä.
 
– Kun ihmiset kertovat, mitä etsivät, samalla kuulee tarinoita. Sotahistoriaa, matkoja… Kerran eräs asiakas kertoi, millä perusteella laivat pysyvät veden pinnalla. (HäSa)

Päivän lehti

17.1.2020