Kanta-Häme

Drifting-ajaja Juha Rintasen panoksena on koko omaisuus

– Tunne on villi, kun auto slaidaa poikittain asfalttia pitkin 150 kilometrin tuntivauhdissa ja 20 000 ihmistä kohisee katsomossa, hämeenlinnalainen drifting-kuljettaja Juha Rintanen kuvailee.

Ensi vuoden koitokset polttavat jo Rintasen kaasujalkaa, vaikka mies vasta hiljattain palasi Suomeen rapakon takaa.

Rintasen kausi Amerikan Formula Drift Pro -sarjassa huipentui viimeisen osakilpailun kahdeksanteen sijaan, josta mies sai lisävirtaa maaliskuussa 2017 starttaavaan kisakauteen.

Suoritus on kova, sillä maailman kovimmaksi kutsuttuun sarjan pääsee vain 40 huippukuskia. Rintaselle sarjapaikka irtosi vuonna 2015, kun hän sijoittui Formula Drift Pro 2 -noususarjan kokonaiskisan kolmanneksi.

Viime talvena Rintaselle rakennettiin Kantolassa uusi kilpuri, mikä lähetettiin keväällä kontissa Amerikkaan.

– Tavoitteena oli ajaa yksi hyvä sijoitus sekä päästä joka kisassa 32 joukkoon. Nämä täyttyivät, kokonaissijoitus oli 20:s, ensimmäisenä suomalaisena pro-sarjassa ajanut Rintanen sanoo.

Rintanen on ottanut unelmansa tavoittelun vakavasti ja pannut käytännössä kaiken peliin. Keväällä hän luopui omakotitalostaan ja henkilöautostaan, että sai rahoitettua kahdeksan kilpailun urakan driftingin kuninkuussarjassa.

– Pakkasin kilpa-auton traileriin ja ostin vetoautoksi Chevroletin. Traileri kävi myös liikkuvasta kodistaPakkasin kilpa-auton traileriin ja ostin vetoautoksi Chevroletin. Traileri kävi myös liikkuvasta kodista, saimme puolisoni Eriikka Käpin kanssa ahdettua kilpurin viereen myös patjan ja kahvinkeittimen, Rintanen naurahtaa.

Rahasta puhuttaessa Rintanen vakavoituu. Ammattilaisena ajaminen ei ole mitään halpaa huvia.

– Se sisältää taloudellisen riskin. Viime kauden budjttti oli karkeasti noin 100 000 eurolla.

Kun Rintanen pystyi panemaan kampoihin miljoonatalleja vastaan, hän päätti, että vielä ei leikkiä jätetä kesken.

– Tiimissäni on pääosin apunani vain Eriikka ja mekaanikko Tuukka Uusi-Illikainen. Eriikka herätti varikoilla huomiota ainoana naisena, joka kantoi ja kiristeli renkaita.

Sponsoreitakin Rintasella on, mutta harva haluaa mainostaa itseään Amerikassa ja vielä harvempi amerikkalainen haluaa satsata ulkomaiseen kuljettajaan.

– Minulla on bensasponsorina eräs jenkkifirma, joka valmistaa kuivattuja omenasipsejä. Firma tekee sipsijätteestä E85-kisabensaa.

Rintasen ajama drifting-sarja on suosituin heti legendaarisen Nascarin jälkeen. Suomessa drifting on marginaalilaji.

– Suurin ero minun ja huippujen välissä on raha. Heillä on varaa tuhlata renkaita harjoitteluun. Itselläni on nyt puolen vuoden tauko ajamisesta, että olisi varaa kisailla.

Jokainen kilpailu syö Rintaselta 30 rengasta.

– Uudet renkaat kestävät kaksi kierrosta eli 2–4 minuuttia. Ennen kisaa tehdään vielä 10–15 treenivetoa, Rintanen valaisee.

Driftingissä on kyse parin minuutin pyrähdyksistä, mutta siirtymäajoa Rintaselle kertyi seitsemän kuukauden aikana noin 45 000 kilometriä.

Lyhin matka oli New Jerseystä Orlandoon, noin 1600 kilometriä. Pisin matka oli Kanadasta Alabaman ja Los Angelesin kautta Seattleen, noin 8000 kilometriä viidessä päivässä.

Itse kisassa yksi kierros puolestaan taittuu Rintaselta minuutista kahteen. Kierroksia kertyy sen mukaan, miten menestyy.

– Aluksi huvitti, kun amerikkalaiset puhuvat matkan sijaan ajasta. Tuli ajettua kilpaa aikaa vastaan niin kisamatkoilla kuin kisoissakin, Rintanen hymähtää.

Hullujen japanilaisten keksimä drifting mielletään usein hurjapäiden lajiksi, jossa poltetaan kumia huonopitoisilla renkailla.

– Se on yleisin luulo, eikä pidä paikkaansa. Kisat käydään aina tuliterillä renkailla, joilla on mahdotonta slaidata tavallisella henkilöautolla.

Vaikka driftaaminen on hetkittäistä adrenaliinin hurmaa, ei Rintanen pidä sitä varsinaisesti hurjapäiden touhuna.

– Kisoissa odotellaan autossa täysissä tamineissa ja kypärä päässä 30 minuuttia, että pääsee vetämään puolentoista minuutin kisavedon. Odottelu on hermoja raastavaa.

Myöskään onnettomuudet eivät ole vauhtilajin arkipäivää.

– Yleensä kuljettajat selviävät pienin vammoin, vaikka autoja ajetaan silloin tällöin radalla rusinaksi. Yleensä näin käy vain, jos keskittyminen herpaantuu.

Uusi kausi käynnistyy 31. maaliskuuta Kalifornian Long Beachilla. Luvassa on kahdeksan osakilpailua, jotka ajetaan kuukauden välein.

– Auto odottaa Losissa. Nyt tavoitteena on ajaa kymmenen parhaan joukkoon. Jospa sen jälkeen jäisi jotain myös omaan lompakkoon, Juha Rintanen unelmoi. HäSa