fbpx
Kanta-Häme

Edelleen yhdistysten luvattu maa

1Rakkaus peltometalliin synnytti Rengon Metallin

Vuosi sitten renkolainen Mika Uusimäki alkoi puolisonsa Mervi Yli-Paappalan sekä kahden ystävänsä, Tuomo Pykäläisen ja Katri Toivosen kanssa kierrellä metallinpaljastimilla Rengon lähipeltoja.

Lähes joka kerta alkoi peltojen savisista maista löytyä vanhoja metalliesineitä: nappeja, vyönsolkia, sekä lukuisia vanhoja kruunuja ja ruplia.

Rengon vanha pitäjä on hyvä paikka omalle harrastukselle, onhan kylä ollut vanhan Hämeen Härkätien varrella.

– Historia tulee väkisin mukaan, kun pitää etsiä, millä vanhoilla pelloilla on elämää, Uusimäki kuvailee.

LOPULTA, maaliskuussa 2015, syntyi Rengon Metalliyhdistys. Sen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Uusimäki, ja tarve lähti lopulta käytännön kysymyksistä: yhdistyksen nimissä saa yksityishenkilöä helpommin maanomistajilta lupia pienimuotoisiin metallinetsintöihin.

– Yhdistys tuo hieman enemmän virallisuutta.

TOINEN SYY on harrastuksen tunnettavuuden lisääminen. Tulevalle kesälle yhdistys myös kaavailee näyttelyä Rengon markkinoiden yhteyteen.

– Otamme kyllä jäseneksi, jos joku haluaa tulla. Mitään pakottavaa tarvetta meillä ei ole sataa jäsentä saada, Uusimäki toteaa.

2 Ronsuilijat tekevät höntsäilystä iloista liikuntaharrastusta

Hämeenlinnan norsupalloilijat aloittivat vuonna 2013, kun hieroja Anne Mäntynen halusi saada kaikenlaiset ihmiset liikkeelle. Vakavasti liikuntaan suhtautuvien urheiluseurojen sijaan Mäntynen halusi luoda ilmapiirin, joka pitää liikunnan iloa yllä huumorin avulla.

OMAN LAPSEN leirikoulusta bongattu norsupallo osoittautui hyväksi keinoksi.

– Meidän päätarkoituksenamme on ollut saada ihmiset pois jääkaapilta, ja se tarkoitus on toteutunut, Mäntynen sanoo.

Seuran peli-illat alkoivat kerätä pelaajia, ja muun muassa yritykset alkoivat kysellä, olisiko jumppapallofutiksesta työhyvinvointipäivien ohjelmaksi. Palvelusta oltiin valmiita maksamaan, joten rahojen asialliseen järjestelyyn tarvittiin hieman muodollisuuksia.

HELMIKUUSSA 2015 syntyi FC Ronsut Hämeenlinna ry. Runsaassa puolessa vuodessa yhdistykseen on tullut liki 50 jäsentä.

Yhdistyksen tavoitteena on myös lisätä lajin tunnettuutta. Yhtenä osana on ollut kehittää Hämeenlinnan norsupalloilua urheiluseuramaisempaan suuntaan.

Seura on jo lähettänyt kilpajoukkueen norsupallon MM-kisoihin Savonlinnaan. Kilpaurheilu on kuitenkin sivuroolissa.

– Yrityksetkin ottavat vakavammin, jos lähdemme hakemaan sponsoreita, Mäntynen toteaa.

3Teatteri haki varainhankintaan ja työnjakoon selkeyttä

Hämeenlinnan yhteiskoulussa toimiva Hykin teatteri on järjestänyt teatteriesityksiä vuodesta 2003, mutta yhdistykseksi teatteri rekisteröityi vasta syyskuussa. Varsinainen perustamispäivä on yhdistysrekisterin mukaan 22. syyskuuta.

Hykin teatterin toimintaa on pyöritetty koulun toiminnan ohella. Sen perusti koulun äidinkielen opettaja Ulla Lappalainen, joka siirtyi eläkkeelle viime keväänä.

Koulun uudesta äidinkielen lehtorista Elina Lepolasta tuli samalla yhdistyksen ensimmäinen puheenjohtaja.

– Yhdistyksen perustaminen oli järkevää nyt, kun toimintaa järjestettiin uudelleen muutenkin, Lepola kertoo.

SUURIN SYY järjestäytymiseen oli teatterille avustusten saaminen. Rekisteröity yhdistys saa kerätä kannatusmaksuja ja järjestää varainkeruuta, mitä teatterin pyörittäminen vaatii. Edellisen vetäjän Ulla Lappalaisen mukaan teatteritoiminnan pyörittämiseen ei yksinkertaisesti enää saanut avustuksia ilman yhdistystä.

– Takavuosina nuorten kulttuurikeskus Arx tuki toimintaa, Lappalainen toteaa.

Toinen syy oli Lepolan mukaan se, että taakanjako helpottuisi yhdistyksen sisällä. Lappalainen kertoo, että vaikka osa teatterityöstä tehtiin virkatyön ohella, talkootunteja tuli paljon.

Tulevaisuudessa yhdistys haluaisi tehdä musikaalin.

Hämeenlinna

Menot