Kanta-Häme

Eettistä eläinkauppaa

Undulaatit ja ruusukaijaset pyrähtävät säikähtäneinä lentoon kuin varpusparvi, kun niiden lintuhuoneen oven aukaisee.

Ville Ketonen astuu sisään, eikä mene kuin hetki, kun vihreä-oranssi, rakkauspapukaijaksikin kutsuttu ruusukaijanen istahtaa uuden omistajansa päälaelle.

Ketonen perustaa Hämeenlinnan ydinkeskustaan Sibeliuksenkatu 15:een uuden eläinkaupan, Animal Housen, joka avaa ovensa huomenna lauantaina.

– Harrastus lähti vähän käsistä. Olen aina tykännyt eläimistä. Kotona on akvaariokaloja, lintuja, kissoja ja koiria. Nyt, kun löytyi sopiva liiketila, palaset loksahtivat kohdalleen, Ketonen kuvailee ideaa eläinkaupan perustamisesta.

Ville Ketonen tunnetaan tapahtumien turvallisuuspalveluja tarjoavan Local Crew -yrityksen omistajana.

Taustojen selvittäminen oleellista

Eläinkaupan toiminnan eettisyys on Ville Ketoselle tärkeää.

– Eläinkaupoilla on paikoin huono kaiku ja ihmisillä käsitys, että me haluamme vain tehdä paljon rahaa emmekä tiedä mistään mitään, Ketonen toteaa ja sanoo yrittävänsä muuttaa käsitystä.

– Haluamme tietää, minkälaisista olosuhteista meidän myymämme eläimet tulevat ja ettei takana ole mitään tehtailua. Haluamme, että eläimillä on myös hyvät oltavat.

Tähän liittyy myös lintuhuone, jossa linnuilla on tilaa lennellä ja tilavat ”kämpät”. Ketonen on selvittänyt eläinmyyjien taustoja ja tilaa eläimiä pääasiassa vain itse hyväksymiltään kotimaisilta kasvattajilta ja harrastajilta. Lähinnä vain eksoottiset kalat tulevat tukkujen kautta.

Eettisyyttä tukee myös erilaisten jyrsijöiden omakasvatus, joka tapahtuu liiketilojen alakerrassa.

– Jos joku haluaa ostaa kääpiöluppakorvakanin, tiedämme mistä se tulee ja että se varmasti on kääpiöluppakorvakani eikä mikään risteytyskani. Nämä ovat meille tärkeitä arvoja, Ketonen korostaa.

Samat arvot tärkeitä asiakkaille

Kierrätys ja kestävä kehitys puolestaan ovat kantavina ajatuksina niin eläinkaupan boheemissa sisustuksessa kuin myytävissä eläintuotteissakin.

Eläinten ruoat ovat lisäaineettomia, ja esimerkiksi lelut ja ruokakupit, kuten myös hyllymateriaalit, on valmistettu kierrätysmateriaalista.

– Nämä ovat asioita, joihin ihmiset kiinnittävät mykyään kovasti huomiota, Ville Ketonen kertoo ja viittaa Facebookissa jo tähän mennessä saamiinsa kyselyihin esimerkiksi lisäaineettomien- ja luomuruokien valikoimasta.

Lajivalikoimassa jopa kuoriaisia

Ketonen kertoo haluavansa tehdä myös vastaiskun ketjumyymälöille.

– Olen toisen työni myötä Suomea kiertäessäni luonut mielikuvan eläinkaupoista. Muutamat ovat kivoja, mutta sitten on näitä marketteja, joissa on tavaraa lattiasta kattoon ja eläimet on sullottu mihin sattuu.

Ketonen haluaa erottua myös eläinvalikoimallaan, johon kuuluu perinteisten lajien lisäksi muun muassa myrkkynuolisammakoita, koppakuoriaisia, hyönteisiä ja kaloja merivesiakvaarioon.

Animal Housessa asiakkaat voivat osallistua hyväntekeväisyyteen, sillä paikan päällä nautitusta kahvikupposesta voi tipauttaa roposen lippaaseen, jonka tuotto voi päätyä vaikkapa Kissakoti Kattilan hyväksi tai WWF:n merikilpikonnien suojeluhankkeelle.

– Olen tähän asti elänyt yrittäjänä vähän comfort zonella (mukavuusalueella). Odotan nyt innostuneena ja jännittyneenä, mitä tässä tapahtuu, Ville Ketonen hymyilee. (HäSa)

Eläinkauppa Animal Housen (Sibeliuksenkatu 15, Hämeenlinna) avajaiset la 6.9. klo 10–18.