Kanta-Häme

Ehdokaslistojen määrä puolittui Hämeenlinna-Vanajassa

Marraskuussa käytävien seurakuntavaalien ehdokaslistoja on aiempaa vähemmän Hämeenlinna-Vanajan seurakunnassa. Vuonna 2010 ehdokaslistoja asetettiin kantakaupungin seurakunnassa kahdeksan, mutta syksyn vaaleihin listoja asetettiin vain neljä.

Hämeenlinnan seurakuntayhtymä otti vastaan tällä viikolla seurakuntavaalien ehdokaslistat. Vaalilautakunta tarkistaa lopulliset ehdokaslistat vielä lähipäivinä, ja ehdokkaiden äänestysnumerot arvotaan lokakuun alussa.

Suomen evankelis-luterilainen kirkko on tänä vuonna linjannut, että puoluesidonnaisuuksien pitää näkyä syksyn vaalien ehdokaslistoilla entistä avoimemmin.

Vihreät ja vasemmisto poistuivat

Hämeenlinnan seudulla puoluesidonnaisista ryhmistä eniten ehdokkaita asettivat kokoomus sekä sosiaalidemokraatit, jonka ehdokasmäärä laski Hämeenlinna-Vanajan seurakunnassa edellisvaalien 29:stä nykyiseen 18:aan.

Osa puolueista myös jätti ehdokaslistan asettamatta kokonaan. Esimerkiksi Hämeenlinna-Vanajan seurakunnassa oli ehdolla edellisissä vaaleissa Vasemmistoliiton ehdokas, enää ei.

Lisäksi edellisissä vaaleissa mukana ollut vihreiden oma Vihreät niityt -lista on poistunut.

Sen sijaan vihreät ovat Hämeenlinnassa asettuneet liberaalin Tulkaa kaikki -listan yhteyteen. Hämeenlinnan Tulkaa kaikki -valitsijayhdistys on osa samannimistä valtakunnallista liikettä, joka ajaa kirkon uudistumista.

– Vihreät hyväksyivät kesän kokouksessaan melko kirkkokriittisen linjan. Puolueen sisällä on kuitenkin kirkkomyönteisiä, jotka osin ovat Tulkaa kaikki -yhdistyksen taustalla, Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan viestintäpäällikkö Mikko Hieta sanoo.

Ainoa suuri puolue, joka ei ole Hämeenlinnan seudulla asettanut omaa ehdokaslistaan, on Perussuomalaiset. Heidän edustajiaan on kuitenkin Seurakuntaväki-listalla.

Suuri seurakuntaväki

Kaikkein suurin Hämeenlinnan seudun listoista on Seurakuntaväki-nimeä kantava, puoluepoliittisesti sitoutumaton ryhmä. Seurakuntaväki on ollut Hämeenlinna-Vanajassa nykyiselläkin vaalikaudella suurin ryhmä.

Viestintäpäällikkö Hiedan mukaan ryhmä koostuu pääsääntöisesti aktiivisista seurakuntalaisista. Vaikka ryhmä on sitoutumaton, sen riveissä on eri puolueiden jäseniä.

– Seurakuntaväessä ovat edustettuina kaikki kirkon herätysliikkeet. Hämeenlinnassa on ollut aika sovinnollinen kulttuuri, joten herätysliikkeet eivät ole lähteneet omilla listoillaan, Hieta sanoo.

Seurakuntaväki-listaa on paisuttanut myös se, että entiset pienet ryhmät ovat liittyneet siihen. Esimerkiksi vuonna 2010 vaaleissa mukana olleen Ilosanomaa kaikille -ryhmän ehdokkaita on siirtynyt nyt Seurakuntaväki-ryhmään.

– Suhteellinen vaalitapa aiheuttaa sen, että pienten listojen läpimenokynnys nousee. Kun listassa on paljon ehdokkaita, niin suuri osa niistä pääsee myös läpi, hän lisää.

Hämeenlinnan seurakuntien ehdokkaiden keski-ikä on pitkälti yli 50, mutta mukaan on saatu kaksi alle 20-vuotiasta: Hämeenlinnan Seurakuntaväen ehdokas Jonni Levaniemi, 19, sekä Tuuloksen Seurakuntaväen Sampo Lepistö, 18.

Hankalat vaalit

Seurakuntavaalien äänestysprosentti on Suomessa kaikkiaan vaatimaton. Vuonna 2010 vaalien äänestysikärajaa laskettiin 18:sta 16:een, mikä oli yksi syy äänestysprosentin kasvuun edellisistä, vuoden 2006 vaaleista.

Vuonna 2006 äänestysprosentti oli Suomessa 14,5, kun taas vuonna 2010 se oli 17. Hämeenlinnan seudulla äänestysprosentti oli 16,8.

Hämeenlinnan seurakuntayhtymä tähtää äänestysaktiivisuuden kasvuun, ja näitä vaaleja varten yhtymä on perustanut ensimmäistä kertaa oman vaalisivuston. Lokakuussa Suomen evankelisluterilainen kirkko ottaa myös käyttöön vaalikoneen.

Helpotusta on haluttu tuoda siksi, että seurakuntavaaleissa on omat monimutkaisuutensa. Hämeenlinnan kaltaisissa seurakuntayhtymissä äänestetään kahdesti, sekä omaan seurakuntaneuvostoon että yhtymän yhteiseen kirkkovaltuustoon.

Osa ehdokkaista on ehdolla pelkkään seurakuntaneuvostoon tai kirkkovaltuustoon, osa molempiin. Vaalinumero ei välttämättä ole sama.

– Seurakuntavaalit asettavat pienen tiedotushaasteen, kun ihmiset äänestävät samaan aikaan kahdessa eri vaalissa, Hieta sanoo.

Aktiivisuuden avuksi vaalibussi

Äänestysinnokkuuden nostamista varten seurakuntayhtymä ottaa ensi kertaa käyttöön myös vaalibussin, joka kiertää ennakkoäänestysviikon ajan ympäri Hämeenlinnan seutua.

Vaalilinja-auto piipahtelee ruokakauppojen edustalla sekä kyläkeskuksissa, jotta ihmiset voivat käydä siellä äänestämässä.

– Hämeenlinnassa seurakuntavaalien äänestysprosentti on kasvanut viime vaaleissa. Mitään aktiivisuustavoitetta meillä ei ole, mutta haluaisimme aktiivisuuden kasvavan nytkin, Hieta toteaa. (HäSa)

Päivän lehti

28.10.2020

Fingerpori

comic