Kanta-Häme

Ei ihan elämää suurempaa

Tutut henkilöt ja paikannimet vilahtelevat puheessa, kun Tarja Helanen, Timo Laakso ja Heikki Sauri pääsevät vauhtiin. Sitä ei hidasta edes pohjoisesta puhaltava viima, kun 40 vuotta täyttävän Ämy-rockin todelliset veteraanit muistelevat rocktapahtuman alkutaivalta.

Ensimmäisen Ämyn aikaan vuonna 1974 Tarja Helanen oli alle parikymppinen, ja hänen sukunimensä oli vielä Salonen. Heikki Sauri oli 17-vuotias koulupoika ja Timo Laakso oli muuten vain tylsistynyt nuori. Nykyään Helanen ja Laakso ovat pariskunta, mutta siitä ei 40 vuotta sitten ollut enteitä.

– Minä asuin silloin Väänäsen Ollin kanssa Hattelmalantiellä, ja kodissamme kokoontui milloin minkäkinlaista sekalaista seurakuntaa, Helanen kertoo.

Lainavalot ja talkooporukka

Kolmikko nimeää yksimielisesti Olli Väänäsen Ämyrockin tärkeimmäksi moottoriksi, mutta moni muukin oli Helasen ja Heikki Saurin lisäksi mukana, kuten Saurin veljeksistä vanhempi eli Pekka Sauri. Samoin muun muassa Jallu Sundelin, jolla oli oma bändi, ja joka soitti rumpuja melkein kaikissa ensimmäisen Ämyrockin kokoonpanoissa.

– Siis siihen aikaan Hämeenlinnassa ei ollut yhtään mitään nuorisolle. Sitten taas oli paikallisia bändejä, joilla ei ollut keikkoja. Nämä kaksi asiaa kohtasivat Ämyssä, Timo Laakso kertoo.

– Kevään aikana päätettiin, että kun täällä ei kerran tapahdu mitään, tehdään itse. Ensimmäinen kesä tehtiin pienessä mittakaavassa, kertoo Helanen.

– Olihan siellä varmaan 50 kuulijaa, eli odotukset ylittyivät, Laakso jatkaa.

Tapahtumaa voi luonnehtia varsin kotikutoiseksi. Järjestäjäporukka sai kaupungilta esiintymispaikan eli Kaupunginpuiston lavan ja sinne sähköt.

– Minä olin kaupungin varastolla töissä silloin, ja sieltä saatiin valonheitin lainaksi, Timo Laakso kertoo.

Saurin poikien isän Markus Saurin avulla taas saatiin ammattikoululta rakennustelineet ja Paperitaiteelta järjestyi pakettiauto lainaksi.

– Kaikki soittivat ilmaiseksi, ja vastaanotto oli hyvä. Ei kai sitä muuten olisi jatkettu, muistelijat tuumivat.

– Ämyn järjestelyjä hoidettiin talkoilla, ja porukkaa tuli pitkienkin matkojen päästä, esimerkiksi Lappeenrannasta oli pari tyyppiä, Helanen kertoo.

– Sini ja Pera, täydentää Sauri.

20-vuotiaalle täytekakkua

Kolmikko oli mukana kuvioissa virallisesti melko lyhyen ajan. Timo Laakso muutti Hämeenlinnasta Kuopioon, ja oli mukana kahden tapahtuman järjestelyissä, Heikki Sauri taas kolmen ja Tarja Helanen siirtyi sivuun vuoden 1978 jälkeen

– Kaupunki marisi alusta alkaen, että pitää järjestäytyä. Vuonna 1978 perustettiin Ämy ry, ja muistan, kuinka yhdistyksen sääntöjä rustattiin meillä, Tarja Helanen sanoo.

Hän on mielissään siitä, että ensimmäisten sääntöjen ympäristönsuojeluajatukset ja muut ylevät tavoitteet, kuten vaihtoehtoisuus ja epäkaupallisuus, ovat säilyneet tapahtuman linjauksina edelleen.

Kaikki ovat myöhemminkin käyneet Ämyssä yleisönä, mutta vetovastuussa he eivät ole alkuvuosien jälkeen olleet.

– Minä osallistuin Ämyn 20-vuotisjuhlaan. Olin silloin kaupunginhallituksessa ja ehdotin, että Ämyä muistettaisiin jotenkin. Laman kourissa muuta ei herunut, mutta veimme kaupunginjohtaja Veikko Syyrakin kanssa täytekakun festareille, Helanen muistelee.

Punk oli Ämyn tähtihetki

Kaikki kolme ovat kuitenkin tyytyväisiä siihen, että Ämyrock on pysynyt hengissä kaikki nämä vuodet.

– Täytyy nostaa hattua nykyisille vetäjille, että jaksavat toimia. Ja nykyäänhän järjestelyt ovat paljon ammattimaisemmat kuin meidän aikaan, Timo Laakso sanoo.

– Me oltiin varmaan hämyjä tai hippejä, ja meidän jälkeemme tuli punk. Se oli voimakasta aikaa Ämyssä, se oli silloin varmaan valtakunnan kovin punktapahtuma, Heikki Sauri sanoo.

Myöhemmin Sauri on välillä todennut yleisönä ollessaan, että lavalta soiva musiikki ei ole hänen juttunsa. Helanen ja Laakso purskahtavat nauruun:

– Me kuulostetaan just siltä, että soo soo, toista se oli meidän nuoruudessa.

– Mutta 1970-luvulla oli vielä mahdoton ajatus, että 15- ja 60-vuotiaat kuuntelevat samaa musiikkia ja tykkäävät siitä. Silloin eri sukupolvet elivät täysin eri maailmoissa, Timo Laakso huomauttaa.

Loppukaneetin haluaa lausua Heikki Sauri. Hän sanoo olevansa jollain tavalla pahoillaan siitä, ettei Ämystä tullut sitä, mitä hän unelmissaan 40 vuotta sitten näki.

– Ehdottomasti kaikki kunnia nykyiselle tapahtumalle ja järjestäjille, mutta silloin nuorena tuntui, että vain taivas on rajana. Pahoittelen, ettei me tunnettu siihen aikaan Suomen kovia progenimiä, jotka olisivat kohottaneet tapahtuman korkeammalle tasolle.

– Aina pitää pyrkiä elämää suurempiin juttuihin, mutta ei Ämystä oikein sellaista tullut. Tämä on pienen kaupungin pieni festivaali ja hieno sellainen. (HäSa)