fbpx
Kanta-Häme

Ei mikään eliittikuppila

Vaikka Antti Orkola asuikin Ahveniston kahvilassa 15 vuotta elämästään, ei aika ole kullannut muistoja. Hänelle vanha koti on ollut aina mukava perusbaari – ei sen enempää, mutta ei toisaalta vähempääkään.

– Ei kahvila ole koskaan ollut mikään kaunotar, mutta ei sen pidäkään olla. Ahvenistolla on jo yksi kaunotar, ja se on luonto. Sitä en koskaan unohda, Antti Orkola korostaa.

Jo pitkään Lahdessa asuneella Antti Orkolalla ei ole enää siteitä Hämeenlinnaan. Äiti, Pirkko Orkola, kuoli Hämeenlinnassa tammikuussa, ja Paavo-isän kuolemasta on jo vuosia. Joihinkin vanhoihin kavereihin hän pitää vielä yhteyttä, mutta muuten elämä on Päijät-Hämeessä.

Hämeenlinnasta Antti Orkolalla on mukavia muistoja.

– Ahveniston kahvila oli kiva paikka asua kesällä ja toisaalta myös talvella, kun alueella oli paljon ulkoilijoita. Rospuuttokausi oli kuitenkin minulle aika yksinäistä aikaa, Antti Orkola muistelee.

Ahveniston kahvila rakennettiin 1952 olympialaisten nykyaikaista viisiottelua varten. Ensimmäiset 20 vuottaan tornikahvilaa kutsuttiin kaupunginarkkitehti Olavi Sahlbergin piirustuksissa ”urheilumajaksi”. Yli 60 vuotta vanhoista rakennuksista suurin osa on vielä jäljellä. Ainoastaan rinteessä ollut armeijan sauna on purettu.

Antti Orkolan hyvin tunteva Olli Toivanen muistaa vielä vanhan Ahveniston ja ajan ennen moottorirataa. Moottoriradan paikalla oli oikeastaan pelkkää ryteikköä. Kaupunkilaiset kävivät uimassa Ahvenistonjärvessä ja viereisellä Kahtoilammella.

1950- ja 1960-luvuilla kesämökkejä oli vain harvoilla. Ahvenistonjärvellä sulassa sovussa uivat niin ihmiset kuin hevosetkin sekä pestiin matot.

– Olympialaisten jälkeen kaikki muuttui. Ahveniston suosio kasvoi, kun bussikin alkoi kulkea tänne. Shakkikerho kokoontui maauimalan vieressä, ja kentällä pelattiin lentopalloa, Olli Toivanen muistelee.

Moni hämeenlinnalainen sai juuri Ahvenistolta pysyvän kipinän urheiluun. Olli Toivanen pelasi Matti “Fredi” Siitosen kanssa samassa uppopallojoukkueessa ja sukelsi innokkaasti. Liikunta oli tärkeä osa elämää, ja sellaiseksi se myös jäi, sillä Olli Toivanen opiskeli lopulta Vierumäellä liikunnanohjaajaksi.

Kova kuntoilu vaati virkistystä, ja sitä saatiin Ahveniston kahvilassa, jossa istuttiin jakkaroilla juomassa limsaa tai kaakaota. Pirkko Orkola piti kahvilaa perheen kotona, ja keittiö oli yhteinen.

– Niinpä kahvilassa käytettiin joskus jopa hopealusikoita, Olli Toivanen nauraa.

Antti Orkola ja Olli Toivanen eivät tiedä, koska Orkolat tarkkaan ottaen muuttivat Ahvenistolle. Varmaa on vain se, että vastasyntynyt Antti Orkola kiikutettiin juuri Ahveniston kahvilaan suoraan synnytyslaitokselta vuonna 1956.

Ahvenisto oli Orkoloiden työpaikka ja kotipiha. Paavo Orkola työskenteli kaupungin liikuntapaikan hoitajana Ahvenistolla. Kahvila oli perheen työsuhdeasunto.

– Me asuimme kahdessa huoneessa kahvilan takana. Keittiömme oli yhteinen kahvilan kanssa. Voileivät tehtiin alakerrassa, koska siellä oli viileämpää. Muistan hyvin äidin hermoilun siitä, kuinka leivät säilyvät. Huonolla ilmalla, kun Ahvenistolla ei käyty, leivät jäivät syömättä. Sitä ei vain koskaan tiedetty etukäteen, Antti Orkola muistelee.

Ei kahvila mikään palatsi ollut. Olli Toivanen sanoo, että Pirkko Orkolan kinkkuvoileivät olivat kuppilan ehdoton hitti. Niitä tulivat syömään jopa lääninhallituksen virkamiehetkin ruokatunnillaan. Ensin otettiin puku pois ja pulahdettiin järveen ja sitten tultiin Pirkon passattavaksi ennen kuin palattiin takaisin töihin.

– Kahvilan kuuluisin vieras oli Urho Kekkonen, joka kävi siellä vessassa ja joi kahviakin, Olli Toivanen nauraa.

Olli Toivanen vietti muiden hämeenlinnalaisten nuorten kanssa vapaa-aikansa Ahvenistolla. 16-vuotiaana hän alkoi työskennellä Paavo Orkolan alaisena Ahvenistolla uimavalvojana. Kymmenen vuotta kului Ahvenistolla rattoisasti.

Rakennuksen pohjakerroksessa oli kahvilan ja Orkoloiden kodin lisäksi kisatoimisto. Tornin yläosa oli avointa tilaa, jossa oli puiset kaiteet.

– Myöhempinä vuosina minulla oli loppujen lopuksi oma huone tornin toisessa kerroksessa. Se vähän helpotti tilanahtautta, Antti Orkola sanoo.

Orkolat muuttivat lopulta pois aivan 1970-luvun alussa, ja kahvila remontoitiin. Rakennuksen lämpimänä pitäneet uunit purettiin.

– Isä jatkoi vielä töitä Ahvenistolla, mutta äiti ei jaksanut enää pitää kahvilaa. Minä lähdin Hämeenlinnasta pois armeijan jälkeen, enkä ole siellä paljon myöhemminkään vieraillut.

Orkoloiden jälkeen kahvila jäi enemmän tai vähemmän heitteille. Sen pitämistä yritti montakin eri yhdistystä, mutta ne eivät saaneet oikein tuulta siipiensä alle. HäSa

Menot