Kanta-Häme

Ei mikään yhden ladun tohtori - Kari Iloranta vaihtaa uraa kymmenen vuoden välein

Jos Kari Ilorannan elämänohjetta uskoo, on miehen täytynyt elää mielenkiintoinen elämä.

Motto kuuluu näin: Ainoa, mikä arkussa harmittaa, on se, että jätti jotain kokeilematta.

Aalto-yliopiston tutkijatohtori, 70-vuotias ikiopiskelija ja luennoitsija myöntää pyrkineensä noudattamaan isänsä vanhalta sotakaverilta omaksumaansa ohjenuoraa elämässään.

Ilorantaa on ajanut eteenpäin toinenkin voima: halu oppia. Halu on ollut niin kova, ettei Iloranta ole malttanut jäädä edes eläkkeelle.

Jos ihan tarkkoja ollaan, niin mies kyllä käväisi eläkkeellä 14 vuotta sitten. Iloranta teki kaiken sen, mitä oli suunnitellutkin, ja puolen vuoden jälkeen totesi, ettei näin voinut jatkua.

Akut oli ladattu, oli tartuttava toimeen.

Ennen ”eläkkeelle jäämistään” Iloranta työskenteli seitsemän vuotta maailman vanhimmassa ja yhdessä arvostetuimmista konsulttiyrityksistä, Booz Allen Hamiltonissa.

Hän oli vastuussa yhtiön Suomen toimintojen perustamisesta ja kehittämisestä. Työpäivät venyivät jatkuvasti liian pitkiksi, sillä toimistopäivän päätteeksi Iloranta roikkui vielä tuntikaupalla puhelin- ja sähköpostiyhteydessä ympäri maailmaa.

– Olin aivan puhki.

Ilorannan pitkän työuran varrelle lukeutuu monenlaisia työpaikkoja ja titteleitä.

Hän on työskennellyt markkinointijohtajana, toimitusjohtajana, konsernin kehitysjohtajana ja hallitusten puheenjohtajana. CV:ssä mainitaan sellaisia yrityksiä kuin Instrumentarium, Onninen, Brown Boveri & CIE ja ABB. Työura alkoi 1970-luvun alussa Strömbergin tuotekehityksestä.

– Olen vaihtanut elämänuraa kymmenen vuoden välein. Olen lähtenyt, kun olen kokenut oppineeni ja antaneeni kaiken, mitä voin.

Iloranta puhuu siitä, miten on kahdenlaisia maailmanmestaruutta tavoittelevia urheilijoita. Toisille riittää piirimestaruus ja tieto siitä, että pidemmällekin olisi mahdollista edetä. Toiset taas jatkavat maailmanmestaruuden tavoittelua, koska eivät usko, ennen kuin sen saavuttavat.

– Itse olen piirimestaritasoa, kyllästyn hiihtelemään samaa latua.

Kari Iloranta palaa usein ajatuksissaan lapsuudenkotiinsa, 1950-luvun maalaistaloon Hauholla. 

Maalla on omanlaisensa työrytmi, ja apukäsiä tarvittiin Ilorannan lapsuudessa paljon. Hän ei vieläkään ole lakannut hämmästelemästä, miten sujuvasti kaikki toimi ja miten isä löysi oikeat tekijät oikeisiin töihin.

– Johtamiseen ei näennäisesti tarvinnut kiinnittää mitään huomiota. Johtaminenhan on sitä, että saa asioita tapahtumaan.

Omassa tutkimustyössään Ilorantaa onkin ajanut eteenpäin halu ymmärtää, miten organisaatiot toimivat. Hänen mielestään johtamista monimutkaistetaan turhaan, sillä kyse on pohjimmiltaan ihmisten ohjaamisesta ja kannustamisesta jonkin aikaansaamiseksi.

Väitöstutkimuksen idean suomensi eräs väitöstilaisuuden karonkkavieraista:

– Olen selvittänyt sitä, miksi johtoryhmät tekevät vääriä päätöksiä, Iloranta sanoo vierastaan lainaten.

Yhden parhaista johtajaopeistaan mies sai, kun hänestä ryhdyttiin tekemään myöhemmin Instrumentariumiin sulautuneen Lääkintäsähkön uutta osastopäällikköä.

Iloranta odotti kunnollista perehdytystä, mutta töihin ilmoittautuessaan hänet ohjattiinkin tyhjään työhuoneeseen, jossa häntä odotti ruutupaperille kirjoitettu viesti.

Silloinen toimitusjohtaja oli jäänyt lomalle ja pyysi Ilorantaa pitämään huolen itsestään. Pöydällä odotti myös musta vahakangasvihko ja ohje vihon täyttämiseksi:

– Kirjoita tähän vihkoon kaikki talossa havaitsemasi epäkohdat, sillä muutaman viikon päästä et enää näe niitä.

Pöydällä odotti myös Marwin Bowerin kirja Tahto johtaa.

Äimistyksestä selvittyään Iloranta lähti kyselemään, missä mahtoi olla oma osasto, oma väki ja mitä projekteja talossa oli meneillään. Hänelle ojennettiin Jorvin sairaalaan liittyvä projekti, johon käydä käsiksi.

– Suoraan kylmään veteen heittäminen toimii silloin, kun ihminen voi luottaa siihen, että rannalla on joku tiukan paikan tullen auttamassa, Iloranta sanoo.

Otetaanpa vielä yksi esimerkki elävästä elämästä, tai kuten Iloranta sanoo: tärkeä johtamiskokemus.

Lähes koko työuransa konsultiksi ryhtymisestä haaveillut Iloranta ryhtyi 1990-luvun alussa auttamaan yrityksiä, jotka yrittivät sopeutua taantumaan.

Ilorannan vetämien projektien idea oli, että koko organisaatio siivoojista ja vahtimestareista lähtien kytkettiin muutokseen sen sijaan, että keskusteluja olisi käyty vain hallitusten huoneissa.

– Oivalsin, että firman kuin firman työntekijät ovat usein jopa motivoituneempia kehittämään yritystä ja huolestuneempia firman tulevaisuudesta kuin keskijohdon insinöörit. Keskijohdon on paljon helpompi ajatella vaihtavansa työpaikkaa kuin tavallisen duunarin.

Varkauden paperitehtaan integraatissa konsultoidessaan Iloranta esimerkiksi huomasi, miten kaikkein parhaimmat ja käyttökelpoisimmat kehittämisideat eivät suinkaan tulleet insinööreiltä, vaan usein kaikkein mustimpiin työhaalareihin pukeutuneilta työntekijöiltä.

Kaikki esitetyt ideat mitattiin rahassa ja parhaiden ideoiden perusteella saavutettiin selkeitä tulosparannuksia ja liikevaihdon kasvua.

– He oikeasti ymmärtävät, mitä yrityksessä tehdään. Viimeistään tämän jälkeen olen alkanut nähdä organisaation päälaellaan niin, että ylimpänä ovat asiakkaat ja ne, jotka ovat lähimpänä käytännön työn tekemistä. Johto on suunnan näyttäjä, mahdollistaja ja tuen antaja. HÄSA

Päivän lehti

19.1.2020