Kanta-Häme

Eino kaatoi kaupungin joulukuusen

Eino-myrsky kaatoi sunnuntaina Hämeenlinnan kauppatorille tarkoitetun joulukuusen Loimalahdessa. Kuusi oli jo valmisteltu torille siirtämistä varten, sillä se oli niin pitkä, ettei sitä olisi voitu kuljettaa kokonaisena.

– Puun alimmat oksat oli ehditty karsia valmiiksi, sillä sen latvasta olisi tullut todella komea jolukuusi torille. Enää sitä ei voida varmaankaan joulukuusena käyttää, sillä kyllä kaatuminen tavallisesti katkoo myös oksia. Onneksi meillä on varakuusi valmiina, mutta se ei ole yhtä kaunis, eikä sitä ole valmisteltu, puistomestari Jouko Keskimaa LinnanInfrasta kertoo.

Keskimaan mukaan uutta joulukuusta aletaan etsiä heti maanantaina. Jos varakuusta parempaa ei löydy, tyydytään siihen.

– Onneksi tässä on vielä aikaa. Kyllä kaupunkilaiset vielä joulukuusensa saavat, Keskimaa rauhoittelee.

Hämeenlinnassa vietetään joulun avausta ensi viikonvaihteessa. Keskustan jouluvalot ja torin joulukuusen valot syttyvät perjantaina. (HäSa)