Kanta-Häme

Ekokem jakoi ympäristörahaa

Riihimäki. Kiertotalousyhtiö Ekokem on jakanut 90 000 euroa apurahaa kolmeen ympäristöhuollon tutkimushankkeeseen.

Apurahaa myönnettiin Jyväskylän yliopiston ympäristötieteiden laitokselle lääkepitoisen jäteveden käsittelyn tutkimukseen. Aalto-yliopiston tutkimus haitallisten aineiden vähentämiseksi tuhkajakeista sai myös 35 000 euroa. Kolmas apuraha annettiin Itä-Suomen yliopiston tutkimukseen, jolla pyritään kehittämään kierrätysmateriaalien turvallisuuden ja laadun valvontaan sopivia solutoksisuustestejä.

Ekokem näki apurahaa hakeneiden hankkeiden sisältävän todellista liiketalouspotentiaalia ja vaikuttavuutta ympäristöalan kehittämiseen. HÄSA

Päivän lehti

17.1.2020