Kanta-Häme

Ekologisinta on ostaa tavara tarpeeseen

Pirjo Kuisman ompelukone on taas kerran laulanut naiselle uuden ja ihanan paidan. Oranssia, violettia ja sinistä hehkuva vaate takaa sen, että hän eroaa mustasta valtavirrasta.  Väririippuvaiseksi tunnustautuva Kuisma hehkuu kilpaa ruskan kanssa.
 
– Paita on vanhat verhot, käsityöharrastaja tokaisee ja esittelee samalla 80-luvulla Wetterhoffilla tehtyä takkiaan, jonka hän on muodistanut lyhentämällä helmaa.
 
Olemme Hämeen ammattikorkeakoulun koulutuksen kehittämispäällikkönä työskentelevän Kuisman kanssa kierrätysmateriaaleja myyvässä Sampolan Texvexissä. Kaupasta on Kuisman koriin tarttunut jo kasa vanhoja froteepyyhkeitä.
 
– En yhtään tiedä, mitä näistä voisi tehdä, mutta ne ovat niin hienoja, että löytävät varmasti vielä paikkansa. Täällä on kuin karkkikaupassa, Kuisma nauraa.
 
Ekologisuus ja kierrättäminen on ollut jo pitkään kasvava trendi Suomessa. Harrastajat tekevät uutta vanhasta ja jo kertaalleen käytetystä, mutta yhä edelleen ekoilu on pienen piirin juttu. 
 
Ekodesignista leipänsä tienaava Remaken luova johtaja ja ompelijamestari Paula Mirjami Malleus-Lemettinen on kiitollinen, että tietoisuus ekologisuudesta on kuitenkin lisääntynyt Suomessa. Enää tuskin kukaan kysyy, mitä ekodesignilla tarkoitetaan.
 
– Ja Luojan kiitos minulle ei enää puhuta tyttöjen tuunailusta, Malleus-Lemettinen puuskahtaa.
 
Mitä ekologisuus on? Onko kierrättäminen loppujen lopuksi monelle vain tekosyy ostaa tavaroita?
 
– Olen joskus ajatellut, että onko nyt tuokin ihan pakko ostaa. Itse olen kyllä todella harkitseva kuluttaja. En osta oikeastaan yhtään mitään, Mervi Friman myötää. 
 
Niin Malleus-Lemettinen, Kuisma kuin Hämeen ammattikorkeakoulun strategiapäällikkö Mervi Frimankin ovat yhtä mieltä siitä, että kyse on paljon laajemmasta asiasta kuin materiaaleista. Ekologisuuteen vaikuttaa esimerkiksi se, tuodaanko tuotteet Suomeen lentokoneella tai onko niitä jouduttu käsittelemään paljon.
 
– Ekologisuus on sitä, että ostaa mahdollisimman kestäviä ja laadukkaita tuotteita tarpeeseen, Malleus-Lemettinen muistuttaa.
 
 
 
 
Mervi Friman, Pirjo Kuisma ja Paula Mirjami Malleus-Lemettinen puhuivat Wetterhoffin toisessa ajankohtaistapahtumassa kierrätysdesignista ja ekologisesta kuluttamisesta torstaina 8. lokakuuta.