Kanta-Häme

Ekopisteverkkoa täydennetään

Tänä vuonna syntyneelle uudelle ekopisteverkolle on luvassa enää hienosäätöä.Pakkauskierrätys Rinki täydentää verkkoa sadalla uudella keräyspisteellä ja muuttaa säiliöiden paikkoja tarpeen mukaan.

Kanta-Hämeeseen ei näillä näkymin tule lisää säiliöitä. Nyt keräyspisteitä on hieman yli sata. Muovipakkauksia kerätään Hämeenlinnassa yhdessätoista pisteessä.

Ringin toimitusjohtaja Juha-Heikki Tanskanen sanoo, että ekopisteiden ja ennen kaikkea muovipakkausten keräyspisteiden myöhästyminen kuohutti Hämeenlinnassa yllättävän paljon.

– Muutos oli liian suuri näin nopeasti tehtäväksi. Uusia pisteitä oli huomattavasti vähemmän kuin aikaisemmin. Muovipakkausten keräyksen alkaminen myöhästyi kaiken lisäksi Kanta-Hämeessä seitsemän kuukautta, Tanskanen huomauttaa.

Keräyspisteitä on nykyisin koko maassa kartonki-, lasi- ja metallipakkauksille yli 1850 ja muovipakkauksille 524.

Pakkauskierrätys Ringin toimitusjohtaja sanoo, että suurin kohu on laantunut. Vielä keväällä Rinki sai yli 800 yhteydenottoa joka päivä. Nykyisin puhelin soi, kun halutaan vaikkapa muovipakkausten lajitteluohjeita.

– Olen ollut iloisesti yllättynyt siitä, että esimerkiksi muovipakkaukset ovat olleet riittävän puhtaita kierrätettäväksi. Yhtään kuormaa ei ole Ekokemilta vielä käännytetty takaisin, Tanskanen sanoo.

Etenkin joulun aika on kartonkipakkausten keräyspisteillä vaikeaa. Pakkaukset täyttävät säiliöt nopeasti, eikä niitä ole kukaan tyhjentämässä pyhien aikana.

Ringissä yritetään löytää nyt ongelmiin ratkaisua. Pääkaupunkiseudun keräysastioihin on alettu laittaa antureita, jotka kertovat astian täyttötasosta. Toinen vaihtoehto olisi astioiden punnitseminen, mutta se olisi turhan työlästä.

– Anturit voivat olla yksi ratkaisu, sillä puolityhjien keräysastioiden kuljettaminen tulee aivan liian kalliiksi. Teemme parhaillaan töitä Yritämme etsiä parhaillaan sopivat tyhjennysvälit niin, etteivät keräyspisteet myöskään ehtisi roskaantua kohtuuttomasti, Tanskanen huomauttaa.

Ringin toimitusjohtajan mielestä pisteiden tyhjentämisen on oltava mahdollisimman joustavaa ja nopeaa. Jos keräyspisteeseen alkaa kertyä yllättäen suuria määriä muovia, voidaan sinne harkita puristinta. Tiiriössä on ollut alusta asti puristin, sillä siellä osattiin odottaa paljon jätteitä.

Ringin toimitusjohtaja Juha-Heikki Tanskanen on yksi harvoista suomalaisista, jotka ovat väitelleet jätehuoltoalalta. Tekniikan tohtorin väitöskirja tutki siitä, miten ihmiset lajittelevat jätteitä kotonaan.

Jätehuolto on muuttunut paljon Tanskasen väitöskirjasta. 2000-luvun alussa suuri osa jätteistä meni yhdyskuntajätteisiin.

– Töitä riittää paljon, sillä Suomi on edelleen kierrätyksessä Euroopan keskitasoa. Jätealasta on tulossa kovaa vauhtia materiaalikiertoa.