Kanta-Häme

Ekoportin entiselle toimitusjohtajalle tuomio ympäristörikoksesta – Kiimassuolla säilytetyt öljykontit aiheuttivat ympäristölle "ilmeistä vaaraa"

Kokeellinen jätteenkäsittelylaitos Forssan Kiimassuolla ei koskaan saanut prosessiaan kuntoon. Konkurssin jälkeen jäljelle jäivät vain jätekontit.
Kotitalousjätteestä oli tarkoitus tehdä dieseliä uudenlaisella prosessilla, mutta toisin kävi. Yritys meni konkurssiin ja jätekontit jäivät Forssan harmiksi.

Ekoport Turku oy:n entinen toimitusjohtaja on saanut tuomion ympäristön turmelemisesta. Tuomio tuli vaarallisten jätteiden epäasiallisesta säilyttämisestä. Hänet tuomittiin maksamaan 70 päiväsakkoa eli vajaat 2 000 euroa. Sakon määrässä huomioitiin se, että toimitusjohtaja oli kieltänyt uuden jätteen tuomisen jätteenkäsittelylaitoksen alueelle kesällä 2014.

Lisäksi entinen toimitusjohtaja saa maksettavakseen noin 200 euron todistelukustannukset valtiolle ja noin 3 500 euroa korvauksena oikeudenkäyntikuluista jutun asianomistajalle, Hämeen ely-keskukselle. Syyttäjä luopui yrityksen konkurssipesältä aiemmin vaatimastaan yhteisösakosta ja rikoshyödyn menettämisestä jutun käsittelyn aikana.

Kanta-Hämeen käräjäoikeuden perjantaina antama tuomio ei ole vielä lainvoimainen.

 

Ekoport Turun kokeellisen jätteenkäsittelylaitoksen Forssan Kiimassuontiellä piti muuttaa kotitalousjätteet dieseliksi, mutta prosessia ei saatu koskaan toimimaan kunnolla. Tuotantolaitoksella ei ollut tekoaikaan voimassa olevaa ympäristölupaa, ja koetoimintalupakin päättyi vuoden lopussa 2014. Yhtiö asetettiin konkurssiin helmikuussa 2015.

Kanta-Hämeen käräjäoikeuden antaman tuomion mukaan toimitusjohtaja oli vastuuasemassa toimiessaan jättänyt tai hylännyt yli sata kuutiota vaaralliseksi jätteeksi luokiteltavaa tahnamaista öljyjätettä tuotantolaitoksen alueelle.

Forssan kaupunki huolehti Hämeen ely-keskuksen pyynnöstä jätteiden poisviennistä ja maksoi jätteiden hävittämisen kesällä 2018. Kuluja kaupungille tuli vajaat 70 000 euroa.

 

Jätekontit oli tuotu kiinteistön alueelle 6. kesäkuuta 2014 ja 9. helmikuuta 2015 välisenä aikana. Suurin osa konteista oli jätetty ulos rakennuksen ympärille ilman asianmukaisia suojauksia. Sisätiloihin jätetyn jätteen osalta oli vaarana, että onnettomuustilanteessa haitta-aineet olivat vaarassa päästä yleiseen viemäriverkkoon.

Käräjäoikeus katsoi teon aiheuttaneen ilmeistä vaaraa ympäristön turmeltumiselle. Käräjäoikeus totesi toimitusjohtajan olleen varmuudella tietoinen vaarallisten jätteiden varastointiin liittyneistä ongelmista ja valvontaviranomaisen vaatimuksesta ongelman poistamiseksi ja korjaamiseksi.

 

Tuomittu entinen toimitusjohtaja kiisti oikeuskäsittelyssä syytteet kokonaisuudessaan. Hänen mukaansa yrityksen määräysketju on ollut sellainen, ettei hän itse ole ollut Forssan tuotantolaitoksen kanssa missään tekemisissä. Kontteja, joissa jätettä on säilytetty, toimitusjohtaja kuvaili asianmukaisiksi.

Kaikkien kuultujen todistajien mukaan entinen toimitusjohtaja kuitenkin oli vastuussa Ekoportin ympäristöasioista vuonna 2014–15.

 

Ekoportin jätekontteja on ollut Kiimassuon kiinteistöä huomattavasti enemmän varastoituna Forssaan Rautatienkadun varrella sijaitsevaan varastohalliin. Oikeudenkäynti ei koskenut kuitenkaan näitä jätteitä.

Rautatienkadulla varastoidut yli 1 200 jätekonttia tullaan käsittelemään Virossa. Maksajaksi on joutumassa hallin Ekoportille vuokrannut kiinteistösijoittaja. HäSa

 

Lue myös: Ekoportin koelaitos lopettaa (2014)