Kanta-Häme

Eläkeikä pääsi yllättämään Vesa Lehikoisen

Janakkalan Osuuspankin toimitusjohtajalla Vesa Lehikoisella, 62, on nyt viimeisenä työviikkonaan yllättynyt olo. Hän sanoo, että tuntuu aika epätodelliselta, että eläkkeelle jääminen on nyt edessä.

– Olen ihan opetellut sanomaan ihmisille, että olen jäämässä vanhuuseläkkeelle.

Suuri muutos on se, että tästä lähtien hän saa päättää ajankäytöstään itse. Neljänkymmenen vuoden ajan kalenteri on täyttynyt työasioista.

– Olen hyvin työorientoitunut ihminen, ollut jo lapsesta saakka. Työ on täyttänyt elämäni, eikä varsinaista vapaa-aikaa ole juuri ollut. En ole työurani aikana joutunut pitämään edes sairauslomia.

Kunnostaan Lehikoinen on pitänyt aina huolta, ja aikoo pitää vastakin. Hän on parin vuoden ajan pitänyt ranteessaan aktiivisuusranneketta.

– Viime syyskuun alussa asetin tavoitteeksi saada mittariini neljä miljoonaa askelta vuodessa, mutta tavoite täyttyi jo nyt heinäkuussa.

Lehikoinen iloitsee, että pian hänellä on aikaa käydä käsiksi myös rästikirjojen pinoon. Moni romaani, runokirja ja elämäkerta on jäänyt odottamaan parempaa aikaa.

Lukenut Lehikoinen on aina, mutta työvuosina hänellä oli tapanaan täyttää salkku työpapereilla ja lueskella niitä kotona. Lisäksi hän on opiskellut jatkuvasti työn ohessa.

Vaikka työ on täyttänyt tähän asti elämän, Lehikoinen ei usko, että tekemisestä tulee pulaa eläkkeelläkään.

– Minulle on kertynyt paljon rästihommia kotona Janakkalassa ja metsäpalstalla Tuupovaarassa.

Lehikoinen on tyytyväinen siihen, että sai tehdä pankkiuransa nimenomaan osuuspankkiryhmässä, joka on osa osuuskuntaliikettä ja siis asiakkaittensa omistama.

– Osuustoiminta on ytimeltään taloudellista yhteistyötä. Yhdessä tekemällä saadaan aikaan enemmän kuin jos jokainen toimisi yksin.

Osuustoiminta sopii Lehikoisen mukaan tähän aikaan, jolloin niin usein katsotaan henkilökohtaista tai pienen ryhmän etua ja ruokitaan vastakkainasettelua.

– On tärkeää, että finanssimarkkinoilla toimii myös osuustoiminnallisia pankkeja, koska ne tuovat kriisiaikoina vakautta kansantalouksiin.

Lehikoinen on johtanut Janakkalan osuuspankkia 20 vuotta, ja sinä aikana pankin liiketoiminta on kasvanut 200 miljoonasta 680 miljoonaan euroon, ja omistaja-asiakkaitten määrä alle 5 000:sta yli 11 000:nteen.

Lukuja tärkeämpänä pankin menestyksen mittarina Lehikoinen kuitenkin pitää sitä, että se palvelee asiakkaitaan hyvin.

– Sellaisella pankilla on kysyntää tulevaisuudessakin, kun pankkitoiminta joutuu sopeutumaan moniin muutoksiin.

Kolme vuotta sitten maakuntaan oltiin perustamassa Etelä-Hämeen Osuuspankkia, ja Janakkalan Osuuspankkikin oli aluksi mukana hankkeessa.

Janakkalan osalta aie kuitenkin kaatui edustajiston äänestyksessä.

– En ole pettynyt. On turha kaivella vanhoja, parempi katsoa tulevaisuuteen, Lehikoinen sanoo.

Hän sanoo siirtyvänsä eläkkeelle hyvällä mielellä.

– Tämä työ on vaatinut paljon, mutta samalla se on ollut hyvin opettavaa ja näköaloja avartavaa. HäSa

Päivän lehti

6.6.2020