Kanta-Häme Janakkala

Eläkeliiton suunnistuskisat tulevat Janakkalaan – Tarinmaan maastot tarjoavat kilpailijoille sopivasti haastetta

Eläkeliiton suunnistuskisat tulevat Janakkalaan.
Tässä kisassa matkat eivät ole ihan niin pitkiä kuin tavallisissa kisoissa, kertovat Esko Salminen (vas.) ja Paavo Arvola viimeisen rastin tuntumassa supan reunalla. Kuva: Heli Karttunen
Tässä kisassa matkat eivät ole ihan niin pitkiä kuin tavallisissa kisoissa, kertovat Esko Salminen (vas.) ja Paavo Arvola viimeisen rastin tuntumassa supan reunalla. Kuva: Heli Karttunen

Eläkeliiton valtakunnalliset suunnistusmestaruuskisat pidetään heinä-elokuussa Tarinmaan maisemissa.

– Kilpailu on kiertänyt pitkin Suomea, mutta Janakkalassa ja lähialueilla kisaa ei ole viime vuosina pidetty, kertoo ratamestari Esko Salminen.

Tapahtumaan odotetaan noin 150–200 henkilökohtaista kilpailijaa sekä pariakymmentä viestijoukkuetta.

Tarinmaan maastot tarjoavat kilpailijoille sopivasti haastetta.

– Maasto on aika monipuolista ja polkurikasta, joten huolellisuutta se vaatii. Suunnistuksellisesti kisan vaatimustaso on normaali.

Sarjoja on miehille ja naisille 55 vuodesta ylöspäin.

– Tasoerot on huomioitu siten, ettei radoista tehdä liian vaikeita. Kun on hyvä kunto ja tekee vähän virheitä, on aika lähellä voittoa, SM-tason ratamestari vinkkaa.

Kilpailupuolesta vastaa Turengin Sarastuksen Suunnistajat, oheistoiminnoista Eläkeliiton Janakkalan yhdistys ry.

– Meillä on mukana kokenutta porukkaa, joten olen luottavainen järjestelyiden suhteen, sanoo kilpailunjohtaja Paavo Arvola.

Myös Janakkalan kunta ja seurakunta ovat ojentaneet auttavan kätensä.

– Se on iso asia meille, että olemme saaneet yhteistyön heidän kanssaan toimimaan. Siitä olemme kiitollisia. HÄSA

Ilmoittautumiset 24.7. kello 24 mennessä sähköpostitse: turengin.sarastus@gmail.com

Eläkeliiton suunnistuskilpailut

Eläkeliiton valtakunnalliset suunnistuskilpailut käydään tänä vuonna Janakkalan Tarinmaalla 31.7.–18.8.

Kilpailu on avoin Eläkeliiton paikallisyhdistysten jäsenille.

Henkilökohtaiset kilpailut starttaavat keskiviikkona 31.7. kello 15 alkaen.

Viestikilpailut käynnistyvät torstaina 1.8. kello 10 alkaen.

Kisan järjestävät yhteistyössä Eläkeliiton Janakkalan yhdistys ry ja Turengin Sarastuksen Suunnistajat.

Kilpailun valvojana toimii Raimo Ylis-Junttila Hämeenlinnan Suunnistajista.

Lisätietoja kilpailusta ja sarjoista Turengin Sarastuksen kotisivuilta www.turenginsarastus.com.