Kanta-Häme

Elämäntapana tori

Tenho Nurminen tapasi Tuija Katajan Petäyksen tansseissa 24. marraskuussa 1990. Se on ollut syy siihenkin, että Nurminen on vuodesta 1999 lähtien myynyt kirjoja Hämeenlinnan torilla.

Nimittäin Kataja ja Nurminen olivat käymässä Petäyksessä vuonna 1995 ja huomasivat, että lähellä oleva mökki oli myynnissä. Eivät he olleet mökkiä suunnitelleet, mutta siinä oli sitä jotakin. Kataja puhuu hyvästä karmasta.

Pariskunta teki mökkikaupat ja alkoi viettää kesiä Tyrvännössä. Ensin Hattulassa oltiin lomat, mutta vähitellen kesät venyivät. Nykyään Tenho Nurminen tulee mökille maaliskuussa ja palaa takaisin Vantaan kaupunkikotiin lokakuussa.

Pitkän kesän hän viettää sekä Tyrvännössä että Hämeenlinnan torilla.

Kirjat toivat Nurmisen Hämeenlinnan torille. Hän piti itsepalvelukirpputorilla kirjakauppaa vuosia. Sekin alkoi vahingosta. Vävypojan tädin kirjat päätyivät lopulta Nurmisen hoteisiin, eivätkä ne kaikki mahtuneet omiin kirjahyllyihin.

Kirjoista Nurminen on kuitenkin pitänyt aina. Hän ei ole koskaan lainannut kirjoja, vaan aina ostanut omaksi. Hyllytila on tupannut loppumaan.

– Sä oot sellainen hamsteri, Tuija Kataja nauraa.

Nurminen kävi ahkerasti huutokaupoissa 20 vuotta sitten. Sitten tuli stoppi. Tavaraa oli niin paljon, että hän lopetti huutokaupoissa käymisen kerrasta.

Nurminen käy Hämeenlinnan torilla maaliskuun lopusta aina lokakuuhun asti aina silloin, kun ei sada. Sadepäivät ovat turhia, koska kirjat pitää peittää, eikä kauppa käy.

– AC/DC-päivänä myin yhden LP-levyn. Sitten alkoi sade ja se myynti jäi siihen.

Tänä kesänä Nurminen on tuonut myyntiin omia LP-levyjään. Niitä on kotona 15 metriä.

– Ei niitä tule soitettua toista kertaa läpi.

Joskus myös Kataja lähtee torille mukaan. Hän neuloo talvet sukkia ja myy niitä, koruja ja vanhaa lasia.

Nurmiselle käydään kauppaamassa kirjoja, muttei hän hanki enää uusia kirjoja varastoihinsa, vaikka usein torilla ihmiset kyselevät sellaisten kirjojen perään, joita kirjakauppiaalle ei enää ole. Entisistäkin pitäisi päästä eroon.

– Kirjoja on ihan liikaa. Niitä menee 1–5 päivässä.

Välillä on myös päiviä, jolloin ei mene yhtään kirjaa.

– Joku toinen päivä kuittaa sitten sen.

Päivä ei ole valmis vielä iltapäivällä, kun Nurminen pakkaa kirjat autoon ja hurauttaa Tyrväntöön. Illat hän viettää sieniaikaan metsässä.

– Pahimmillaan metsässä menee yhdeksän tuntia, Nurminen nauraa.

– Kyllä mä sitten jo soitan, että missäs olet, Kataja sanoo.

Metsästä Nurminen kerää kanttarelleja, rauskuja ja haperoita, joita hän myy torilla kirjojen ohella. Sienimyynnillä saa paikkamaksun kasaan. Kirjoista tuleva tulo on sitten extraa.

Hämäläiset lämpenevät hitaasti. Sen Nurminen on huomannut. Mökkinaapuri kutsui ensimmäisen kerran kahville, kun naapureina oli eletty seitsemän vuotta. Torilla on vähän samanlainen meininki.

– Tutustuminen ei ole nopeaa, mutta kyllä tervehtimistuttuja on tullut näiden vuosien aikana paljon.

Nykyään Nurmisesta tuntuu, että ihmiset ovat siirtyneet kahvilakulttuuriin. Kahvilla käydään, muttei osteta muuten mitään. Hän myös epäilee, ettei kymmenen vuoden kuluttua torimyyjissä ole yhtään suomalaista.

Nurminen aikoo käydä torilla niin kauan kuin kunto antaa myöden. Hän myös uskoo, että päivittäinen kirjojen rahtaus autoon ja toripöydille sekä sieniretket pitävät kuntoa yllä. Puhumattakaan muistista.

– Kyllä aika hyvin muistan kaikki kirjat, mitä minulla on myynnissä. Niitä on noin tuhat.

Mitä ostetaan?

– Tämän kesän hitti on ollut Willburg Smithin tuotanto. Agatha Cristie on myös aina varma. Mutta romaanit eivät muuten oikein enää liiku.

Nurmisen mukaan ulkomaalaiset turistit saattavat käydä ostoksilla. Esimerkiksi Elias Lönnrotin Suomen kansan sananlaskukirjan osti japanilainen turisti.

Polttariporukoita kulkee aina välillä torilla. Heitä varten Nurmisella on tälläkin hetkellä yksi kirja varattuna. Hän kaivaa sen esille: Avioliiton viisitoista iloa. Kirja on ilmestynyt noin 1430 ja antaa vinkkejä avioliittoon.

Nyt vanhaa Roope Ankka -säästölipasta tutkii nuori mies.

– Saako vähän tingata 20 euroon, hän kysyy.

– Sehän pelastaa päivän, Nurminen hymyilee ja tekee kaupat.

Talvisin Nurmisella on ikävä torille. Vantaan asunnossa ei ole tarpeeksi tekemistä.

– Se on kuin kipeä kissa ja kävelee ympyrää kotona, Kataja sanoo. HÄSA

Päivän lehti

30.3.2020