Kanta-Häme

Elämässä selviytyjä

Kotiapulainen, keittiöapulainen, äiti, perushoitaja, laulaja, säveltäjä, musiikkiterapeutti ja gallup-haastattelija.

Tuuloksessa nykyään asuvan Maijaliisa Hiekkasen elämästä ei puutu käänteitä eikä rohkeita heittäytymisiä uusiin haasteisiin. Rankkojen aikojen jälkeen vuosikymmeniksi uinumaan jäänyt musiikki pulppuaa esiin runoina ja sävellyksinä. Maijaliisa Hiekkanen laulaa nyt Elämän laulua.

Kainuusta kotiapulaiseksi Helsinkiin vuonna 1966 lähtenyt 17-vuotias tyttönen kasvoi määrätietoiseksi aikuiseksi, joka osaa taistella oikeuden toteutumisen puolesta. Hän on taistellut itsensä, perheensä, vammaisten ja vanhusten oikeuksista ja selvinnyt voittajana aina hovioikeutta myöten.

– Olen kirjoittanut ja dokumentoinut koko ajan tapahtumat. Niistä on syntynyt jo toistakymmentä kirjaa. En ole kirjailija, vaan kirjoittaja. En keksi tarinoita, vaan tallennan todellisuutta.

Raskain ja uuvuttavin oikeustaistelu alkoi, kun Maijaliisa Hiekkanen perheensä kanssa osti 1990-luvulla Keski-Suomesta omakotitalon, joka osoittautui hometaloksi. Kahden asuinvuoden aikana koko perhe sairastui vakavasti ja tutkimukset osoittivat kiistatta syyksi homeen.

Oikeusprosessi talon välittänyttä pankkia ja myyjää vastaan kesti vuosia, mutta päättyi Hiekkasen voittoon.

–  Talon hinta ja korvaukset jäivät saamatta, koska myyjä oli hakeutunut varattomaksi. Nuo vuodet lähes tuhosivat koko perheemme elämän.

Hometalo-oikeudenkäynnin jälkimainingeissa Maijaliisa Hiekkanen pidätettiin kirjoittamansa kirjan vuoksi, ja hän joutui jälleen taistelemaan, nyt todistaakseen syyttömyytensä.

– Ihminen, joka uskaltaa ja jaksaa taistella byrokraattista vallankäyttöä ja hallintovirheitä vastaan, on vaarassa joutua ajojahdin ja mielipidevainon kohteeksi, hän pohdiskelee.

Hän ei pysy hiljaa vaan, kertoo avoimesti kirjoissaan koulu-, yhteiskunta- ja byrokratiakiusaamisesta. 

Uusin kirja ei kuitenkaan kuvaa epäoikeudenmukaisuuksia eikä oikeusprosesseista. 

Tällä kertaa Maijaliisa Hiekkanen palaa lapsuuteensa ja itsenäistymistarinaansa. Hän haluaa, että nykypäivän ihminen pysähtyy pohtimaan, millaista vielä 1960-luvulla oli lähteä maalaistyttönä pääkaupunkiin. Hän kertoo oman tarinansa ja kuvaa kotiapulaisen elämää.

– Päätös lähteä kotoa Kainuusta vaati uskallusta, sillä kotona riitti töitä tuvassa, navetassa ja pellolla. Toisaalta oli selvä, että lapset hankkiutuivat maailmalle omaa päätä elättämään, Maijaliisa Hiekkanen kertoo.

Koska Maijaliisa oli tyttö, hän lähti kotiapulaiseksi. Pojille päämääränä oli tyttöjä useammin Ruotsi, jonne myös työikäinen väestö hakeutui leveän leivän toivossa. Kainuussa elämä oli köyhää ja raskasta.

Nuoren Maija-tytön matka Helsinkiin oli suuri seikkailu, jota siivitti toivo.

– Elämä oli ollut olemassaolon taistelua, joka pakotti katsomaan ja näkemään toivon tähtiä taivaalla. Vaihtoehtoja oli vain kaksi: joko selviää tai tuhoutuu. Minä päätin selvitä!

Kotiväen jättäminen ei ollut vaikeaa, sillä Maija-tyttönen joutui osallistumaan kuusilapsisen perheen taloustöihin seitsenvuotiaasta lähtien. 13-vuotiaana hän hoiti lisäksi kolmen lehmän navettatyöt yksin, koska äidin nivelreuma esti raskaat työt. Pojat tekivät miesten töitä isän kanssa.

Kirjassaan Maijaliisa Hiekkanen kuvaa maalaistytön sopeutumista Helsinkiin, mutta kertoo myös yleisemmin apulaisten työtä ja asemaa.

Hän taittaa edelleen samaa Kainuusta lähtenyttä matkaa, joka toi hänet lopulta Tuulokseen kahdeksan vuotta sitten.

– Olen toiveikas ja tyytyväinen, kuin iloisella taukopaikalla, rasittava matkaosuus takana! HÄSA

Päiväkohtaisia uutisia

syyskuu 2018
ma ti ke to pe la su
« elo    
 12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930