Kanta-Häme

Elenia investoi maakaapeleihin sata miljoonaa

Elenia kaapeloi sähköjohtoja tänä vuonna sadalla miljoonalla eurolla. Investointeja tehdään tänä vuonna koko yhtiön alueella Kanta-Hämeestä Pohjois-Pohjanmaalle.

– Sähköverkkojen tullessa uusimisikään on aika rakentaa säävarmaa sähkönjakelua, sanoo Elenia Oy:n toimitusjohtaja Tapani Liuhala.

Elenian tavoitteena on vuoteen 2028 mennessä nostaa maakaapeloidun sähköverkon osuus 70 prosenttiin. Elenian aloittaessa hankkeensa vuonna 2009 vajaa viidennes johdoista oli maakaapeleina. Nyt yhtiön kaapelointiaste lähestyy 30 prosenttia.

Elenia on vuoden 2009 jälkeen rakentanut vain säävarmaa sähköverkkoa.

– Tehokkainkaan viankorjaus ei poista tosiasiaa, että ikääntyvät ilmajohtoverkot ovat alttiina vaurioille, Liuhala sanoo.

Sähkön jakeluverkkoa on Suomessa noin 375 000 kilometriä, josta ilmajohtoina on noin kaksi kolmannesta. Ilmajohtoja käytetään erityisesti maaseudulla. Suomi sähköistettiin pääosin 1950-70 -luvuilla. (HäSa)