Kanta-Häme

Elina Orkoneva jatkoon UMK:ssa

Hämeenlinnalaissyntyinen Elina Orkoneva jatkaa Uuden musiikin kilpailussa.

Hän sijoittui viiden parhaan joukkoon torstai-iltana Helsingissä järjestetyssä kilpailun toisessa karsintaerässä.

Jatkopaikasta UMK:ssa kilpailivat torstai-iltana Atlético Kumpula, Krista Siegfrids, Lucy Was Driving, Arion, Elina Orkoneva ja Great Wide North. Yleisö ja tuomarit valitsivat jatkoon menijät.

Yleisön ja tuomariston yhteenlasketuilla äänillä kaksi kilpailijaa pääsi suoraan finaaliin ja kolme kilpailijaa semifinaaliin, joka järjestetään 31. tammikuuta. Yksi kilpailijoista putosi kokonaan.

Jo aikaisemmin suoraan finaaliin on äänestetty 17. tammikuuta Mikael Saari ja Diandra. Semifinaalin kautta finaalipaikkaa tavoittelevat myös Iina Salin, Last Panda ja Rautakoura.

Uuden musiikin kilpailu on Yleisradion järjestämä kaikille musiikintekijöille avoin kilpailu, jossa etsitään Suomen parasta uutta biisiä.

Esiraati kuunteli kilpailuun lähetetyt 470 demonauhoitusta. Raadin suositusten pohjalta tuomaristo valitsi 12 kilpailijaa. Heistä kahdeksan pääsee karsintojen kautta Espoossa 9. helmikuuta järjestettävään finaaliin kilpailemaan siitä, kuka edustaa Suomea euroviisuissa Ruotsin Malmössä toukokuussa 2013. (HäSa)

Päivän lehti

31.3.2020