Kanta-Häme Häme

Ely-keskus myönsi Hämeeseen kaikkiaan neljä miljoonaa euroa EU-rahoitusta ja kansallisia yritystukia

Forssan Metallityöt oy sai karmin ja ovilevyn tuotantolinjaston hankkimiseen kehittämisavustusta yli 200000 euroa. Kuva: Lassi Puhtimäki
Forssan Metallityöt oy sai karmin ja ovilevyn tuotantolinjaston hankkimiseen kehittämisavustusta yli 200000 euroa. Kuva: Lassi Puhtimäki

Hämeen ELY-keskus myönsi tammi-maaliskuussa Kanta- ja Päijät-Hämeeseen yhteensä lähes neljä miljoonaa euroa Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) yritysrahoitusta, Euroopan sosiaalirahaston (ESR) hankerahoitusta sekä kansallista rahoitusta yritysten kehittämispalveluihin. Rahoituksesta 65 prosenttia muodostui alueellisista ESR-hankkeista ja loput yritystuista. 

Erilaisia yritystukia myönnettiin Kanta- ja Päijät-Hämeeseen yhteensä lähes 1,7 miljoonaa euroa. Yrityksen kehittämisavustuksen (EAKR) osuus summasta on hieman yli 1,1 miljoonaa. Kanta-Hämeeseen tästä kohdistui 51 prosenttia ja tukea sai viisi yritystä.

Suurimman kehittämisavustuksen, 226 700 euroa, on saanut Forssan Metallityöt oy karmin ja ovilevyn tuotantolinjaston hankkimiseen. Uudenlainen linjasto mahdollistaa erikokoisten tuotteiden valmistuksen huomattavasti pidemmälle kuin nykyinen toimintatapa.

Muita kehittämisavustusta saaneita yrityksiä Kanta-Hämeessä ovat muun muassa Delva oy 3D-tulostimien investointeihin sekä Praecom oy kansainvälistymiseen. 

Loput yritystuista muodostui yritysten kehittämispalveluista. Tukea myönnettiin Hämeeseen 190 352 euroa, josta 41 prosenttia Kanta-Hämeeseen. Summa muodostui yritysten konsultointipalvelusta sekä yritysten avainhenkilöstön koulutuksesta. 

Alueellisiin ESR-hankkeisiin Hämeessä myönnettiin yhteensä lähes 2,6 miljoonaa euroa ja uusia hankkeita käynnistyy 11. Kaikki uudet hankkeet sijaitsevat Päijät-Hämeen maakunnan alueella.

Hämeeseen, Kaakkois-Suomeen ja Uudellemaalle myönnettiin tammi-maaliskuussa 2019 yhteensä lähes 11,3 miljoonaa euroa yritys- ja hankerahoitusta. 

Rahoituksesta yli 8,3 miljoonaa muodostui uusista alueellisista ESR-hankkeista. Uusia hankkeita Etelä-Suomessa käynnistyy yhteensä 33. Eniten rahoitusta myönnettiin Uudenmaan alueelle, hieman yli 4,3 miljoonaa euroa, jolla rahoitetaan 12 uutta hanketta. Hämeeseen rahaa myönnettiin lähes 2,6 miljoonaa ja Kaakkois-Suomeen 1,7 miljoonaa euroa. 

Yritystukien osuus rahoituksesta oli hieman yli 2,6 miljoonaa euroa. Yritysten kehittämisavustusta (EAKR) Etelä-Suomen alueelle myönnettiin yhteensä lähes 1,6 miljoonaa euroa ja toimintaympäristöavustusta 83 440 euroa. Kehittämishankkeita rahoitettiin 25 ja toimintaympäristön kehittämishankkeita yksi. Eniten kehittämisavustusta myönnettiin Hämeeseen. 

Yritysten kehittämispalveluihin myönnettiin lähes miljoona euroa kansallista rahoitusta. Tämä muodostui yritysten analyysi-, konsultointi- ja koulutuspalveluista. Konsultointipalvelun osuus kokonaissumasta on noin 74 prosenttia. Kehittämispalvelujen rahoituksesta 72 % kohdentui Uudenmaan alueelle. HäSa