Kanta-Häme Hämeenlinna

"En kerro nimiä" - Alaikäinen tuomittiin poliisille valehtelemisesta

Todistajana kuulusteltu nuori nainen ei suostunut kertomaan poliisille tietojaan rikoksesta.
Oikeussali Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa Hämeenlinnassa.A rkistokuva.

Nuori helsinkiläisnainen on saanut 30 päiväsakon tuomion, kun hän ei suostunut poliisin kuulustelussa nimeämään tuntemiaan rikoksentekijöitä.

Hämeen poliisi kuulusteli alaikäistä naista väkivaltarikoksen tutkinnan yhteydessä kesäkuussa 2019.

Nainen kieltäytyi kertomasta keiden seurassa hän liikkui rikoksen tapahtuessa eikä hän uudelleen kysyttäessäkään suostunut nimeämään tekijöitä. Naisen vastaukset olivat ”en kerro nimiä” ja ”en sano nimiä”. Todellisuudessa hän kuitenkin tunsi tekijät.

Naista kuulusteltiin todistajana, jolla ei ole oikeutta olla vastaamatta kysymyksiin tai valehdella poliiseille. Hänelle oli kerrottu todistajan velvollisuudesta pysyä totuudessa sekä ennen kuulustelua että sen aikana.

Nainen kertoi oikeudessa, että hänen kaverinsa olivat kieltäneet häntä kertomasta nimiä poliiseille.

Kanta-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi naisen nuorena henkilönä tehdystä perättömästä lausumasta viranomaismenettelyssä. Tuomio on jo lainvoimainen.

Opiskelijan tuloilla sakkojen kokonaissummaksi tuli 180 euroa. HäSa

Päivän lehti

25.9.2020

Fingerpori

comic