Kanta-Häme

Enemmän persoonaa – vähemmän teoriaa

– Se on parasta mitä voi olla, kun ei tarvitse miettiä yhtään.

Näin sanoo Ulf Krokfors ja tarkoittaa tilaa, johon voi päästä soittamalla. Kieli on silloin vapaa eli free jazz.

– Se on sama kun istuu hyvien kavereiden kanssa pöydän ääressä. Sitä vaan heittelee läppää. Ei siinä tarvitse miettiä, johtaako tämä keskustelu johonkin.

Krokfors sai eilen perjantaina Yrjö-palkinnon valtakunnallisessa jazztapahtumassa Tampereella. Vielä muutaman viikon ajan 48-vuotias muusikko on 48. palkinnon saaja.

– Aika harvalle basistille on Yrjöjä myönnetty. Johtuen siitä, että basistihan häärii vain siellä taustalla, naureskelee Krokfors.

Palkintoperusteluissa Krokforsia kehutaan sielukkaaksi ja ilmaisuvoimaiseksi. Basistiksi, jolla on kyky valjastaa virtuositeettinsa musiikin palvelukseen. Hänen soittoaan luonnehditaan melodiseksi ja soundiaan laulavaksi. Tuomariraadin mielestä miehen soittoa leimaa vahva läsnäolo.

– No joo, vastaa Krokfors ylistäviin sanoihin.

– Haluan, että musiikki on ymmärrettävää. Että ihmiset saisi kiinni melodiasta, jonka päälle voi sitten improvisoida. Kyllä ihmiset hiffaa sen rehellisyyden.

Jazz ui Ulf Krokforsin elämään kotona Tammisaaressa. Hän muistaa kuinka faijan jazzlevyt painoivat paljon ja miltä ne tuoksuivat 8-vuotiaan pikkupojan nenään. Pihalla moisesta ei kannattanut kavereille huudella.

– Kaikki muut kuuntelivat Hurriganesia.

Krokforsin ensimmäinen instrumentti oli trumpetti, jota hän soitti monta vuotta. Bassoon hän tarttui vasta kuusitoistakesäisenä, kun Tammisaareen muuttanut Otto Donner alkoi avata musiikin teoriaa ja patisti opiskelemaan.

– Olin soittanut kontraa kaksi vuotta, kun pääsin toisella yrittämällä Sibikseen. Siellä huomasin aika pian, etten osaa paljon paskaakaan.

Monet orkesterinjohtajat olivat kuitenkin toista mieltä, sillä Helsinkiin muuttanut Krokfors pääsi soittamaan lukuisiin aikansa nimibändeihin.

– Olen jälkeen päin miettinyt, että itsestäni huolimatta olen soittanut hyvissä porukoissa.

Näitä porukoita olivat mm. Edward Vesalan Sound & Fury, Raoul Björkenheimin Krakatau ja Juhani Aaltosen kokoonpanot. Myöhemmin jopa Remu All Stars.

– Eetu oli ristiriitainen hahmo, mutta suuri idoli. Sillä oli visio.

– Krakataussa soitin seitsemän vuotta. Se oli minun koulu. Siellä opin, että itse oivaltaminen on koulua pitempi mutta parempi tie oppia. Jos jotakin haluaa sanoa, se pitää tehdä persoonan kautta.

Jazz henkilöityy muusikoihin, ja Krokfors on saanut soittaa vuosikymmenien saatossa omien idoleittensa kanssa.

– Unelmat ovat toteutuneet. Heidän persoonallisuuttaan minä diggasin kakarana levyjä kuunnellessa.

Tervakoskella Ulf Krokfors on asunut vaimonsa, jazzpianisti, -harpisti, -kosketinsoittaja Iro Haarlan kanssa vuodesta 2009. Tänä syksynä oli Krokforsin vuoro tuottaa neljä Mettäklubi -konserttia Turengin kirjastoon. Tuottaja on iltoihin tyytyväinen.

– Yleisömäärät liikkuivat 40–50 välillä. Toivon todella, että kulttuurisihteeri Piia Lievetmursun organisoima toiminta jatkuu. On kunnioitettavaa, että joku haluaa järjestää tuollaista muuallakin kuin Helsingissä.

Hän arvioi tekevänsä itse noin sata keikkaa vuodessa. Määrä kuulostaa suurelta, mutta joukkoon mahtuu paljon myös ilmaistyötä.

– Ei Suomessa elä jazzia soittamalla, mutta saan tehdä aamusta iltaan mitä haluan, eikä kukaan pomota, virnistää Krokfors. HÄSA

Päivän lehti

27.10.2020

Fingerpori

comic