Kanta-Häme

Engelinrannan maaperästä alustavia tuloksia

Engelinrannan alustavat pilaantumistutkimukset on saatu melkein päätökseen. Tällä viikolle tehdään viimeiset tutkimukset, ja tulokset tulevat heinäkuun loppuun mennessä.

Ympäristötarkastaja Reijo Hemilän mukaan maaperästä ei löytynyt mitään yllättävää. Maaperän pilaantuneisuus on jo ollut tiedossa, sillä paikalla oli ennen kaatopaikka, joka ulottuu nykyisen Citymarketin alapuolelta Hämeenkaarelle asti. Paikalla on ollut myös nahkatehdas.

– Maassa on jätetäytettä ja raskasmetalleja. Huoltamotoiminnasta on levinnyt myös katualueelle polttoöljyä, Hemilä sanoo.

Engelinrantaan ollaan kaavoittamassa asuinrakennuksia. Maaperä pitää puhdistaa ennen rakentamista.

– Maaperä joudutaan kaatopaikka-alueelta perinteisesti puhdistamaan siten, että maaperä kaivetaan ylös ja viedään muualle käsiteltäväksi. Etenkin asuinrakennusten alta on pilaantunut maaperä saatava pois, Hemilä valottaa.

Saastuneen maan syvyys vaihtelee alueella yhdestä metristä noin viiteen metriin.

Tällä viikolla valmiiksi saatavissa tutkimuksissa on kyse vasta alustavista tutkimuksista. Kun aluetta kaavoitetaan, pitää tutkimukset tehdä tiheämmin ja tarkemmin. Silloin myös maaperän puhdistamisen kustannukset tarkentuvat.

– Viime kädessä kaikki selviää kaivettaessa. Vielä siinä vaiheessa voi tulla yllätyksiä, Hemilä muistuttaa. (HäSa)