Kanta-Häme

Ensiaputaito kannattaa hankkia omaa elämää varten

Ensiaputaidosta voi olla monenlaista hyötyä. Taito kannattaa hankkia jo ihan omaa elämää varten.

– Useimmiten ihmiset joutuvat antamaan ensiapua kotonaan omalle läheiselleen, muistuttaa ensiapu- ja terveystoiminnan päällikkö Pirjo Mattila, SPR:n Hämeen piiristä Tampereelta.

Ensiapukoulutuksen juhlavuosi

Ensiapukoulutus Suomessa täyttää tänään 130 vuotta. Ensimmäinen ensiapukurssi järjestettiin 9. maaliskuuta vuonna 1885 Helsingissä, ja kohderyhmänä olivat Rautatiehallituksen vähintään luku- ja kirjoitustaitoiset työntekijät.

Sen jälkeen ensiavun opit ja käytännöt ovat muuttuneet moneen kertaan. Enää ihmisiä ei yritetä virvoittaa nuuskan tai hajusuolan avulla, eikä puhuta walekuolleista eli wedestä ylösotetuista hengistä.

Perusperiaatteet ovat kuitenkin pysyneet samoina: ihmisen velvollisuus on auttaa toista hätätilanteessa.

– Aina voi tehdä jotakin, auttaminen ei vaadi koulutusta. Vähintään on ilmoitettava avuntarpeesta 112:een, Mattila korostaa.

Minuutteja ei ole hukattavaksi

Pahin hätä on silloin, kun ihminen on eloton. Silloin avun saannilla on kiire. Jokainen viiveminuutti huonontaa selviytymisen ennustetta 10–15 prosenttia.

Jos peruselvytys (rintakehän painallukset ja puhallukset) aloitetaan heti, selviytymisen mahdollisuus paranee kaksin- tai kolminkertaisesti. Jos peruselvytykseen yhdistetään defibrillaattorin eli defin käyttö, selviytymismahdollisuus nousee jo noin 50–75 prosenttiin.

Defibrillaattori on vaikea sana, mutta laitteelle ei ole keksitty hyvää suomenkielistä nimeä. Jotkut käyttävät sydämenkäynnistäjä-sanaa, mutta se viestii väärin.

– Itse asiassa defibrillaattori ei käynnistä sydäntä, vaan pysäyttää sen hetkeksi. Siten se lopettaa kammiovärinän. Tämän jälkeen sydän toivottavasti löytää itse oikean rytmin, Mattila sanoo.

Defiä saa käyttää kuka vain

Hän iloitsee siitä, että esimerkiksi ABC-huoltamot ja kauppakeskukset ovat hankkineet defi-laitteita. Ideana on, että niitä voi hädän hetkellä käyttää kuka tahansa.

– Haluamme, että kaikki oppivat tunnistamaan vihreän defibrillaattorin merkin, Mattila sanoo.

Monesta defibrillaattorista menee hälytys paikan vartijoille tai muulle henkilökunnalle silloin, kun laitteeseen kosketaan.

– On liikkeellä väärää tietoa siitä, että defistä menisi automaattisesti tieto hätäkeskukseen. Tämä ei pidä paikkaansa. 112:een pitää itse soittaa ja ilmoittaa hätätilanteesta, Mattila korostaa.

Defi-laite kannattaa ottaa rohkeasti käyttöön, sillä laite opastaa käyttäjiään. Rauhallinen miesääni kertoo, mitä pitää tehdä.

Yksi sähköisku voi riittää

Defin tärkeitä osia ovat elektrodit eli kaksi lätkää, joista toinen asetetaan rinnan oikealle puolelle solisluun alapuolelle ja toinen vasemmalle puolelle kainalolinjaan. Lätkissä on piirrokset oikeista paikoista.

Laite kertoo sen, milloin annetaan peruselvytystä ja milloin annetaan sähköisku defillä. Yksi isku voi riittää, joskus tarvitaan useampi. Defi voi antaa myös palautetta siitä, miten hyvin paineluelvytys sujuu.

– On tärkeää, että autettavaan ei kosketa silloin, kun defi analysoi sydämen rytmiä, eikä iskun aikana. Laite kertoo, milloin ote irrotetaan autettavasta, Mattila kertoo.

Defiä saa käyttää kuka tahansa, ja sellaisen voi ostaa vaikka kotiinsa.

Defien määrästä ei tietoa

Pirjo Mattila on koettanut selvittää, kuinka paljon defibrillaattoreita on Suomessa, mutta asia on jäänyt epäselväksi.

– Kaikki laitteen hankkineet eivät ole rekisteröityneet, vaikka se onkin suositeltavaa.

Vaikka defin käyttö periaatteessa on helppoa, SPR:n ensiapuryhmäläiset haluavat harjoitella sitäkin huolellisesti, jotta hätätilanteessa ei menisi yhtään aikaa miettimiseen.

SPR:n Hämeenlinnan ensiapuryhmällä ei ole omaa oikeaa defiä, mutta harjoituslaite on.

– Pärjäämme toistaiseksi ilman omaa laitetta, sillä monissa kohteissa defi on omasta takaa, ja tarvittaessa voimme saada laitteen lainaksi Hämeen piiristä, Sirpaleen johtaja Aarne Astrén kertoo. (HäSa)

SPR:n Hämeenlinnan osaston ensiapuryhmä esittelee toimintaansa Kauppakeskus Goodmanissa SPR-viikolla toukokuun ensimmäisellä viikolla.

Päivän lehti

6.4.2020