Kanta-Häme

Ensimmäinen päivä parakissa

– Ennen koulunkäynti oli normaalia, mutta nyt se tuntuu epänormaalilta. Positiivista on se, ettei tarvitse enää kiivetä rappusia yläkertaan, sanoo Tuomelan koulun oppilas Emil Aarnio.

Hän opiskeli yhdessä muiden Hämeenlinnan yhteiskoulun Tuomelan koululaisten kanssa ensimmäistä päivää koulun pihalla sijaitsevissa parakeissa.

Oppilaiden kulkeminen Tuomelan ja Wetterhoffin sekä vanhan kirjastotalon välillä on viimein päättynyt. Koulun väki joutui evakkoon alkuvuodesta 2012.

– Aluksi evakossa oleminen oli hauskaa, mutta se muuttui aika rasittavaksi loppua kohti, Aarnio sanoo.

Emilin luokalle englantia opettava lehtori Pirjo Pelto on onnellinen muutosta.

– Sairastelin Tuomelassa jatkuvasti, Pelto kertoo.

Parakkielämä tuo vaihtelua

Oppilaat odottavat positiivisin mielin uusissa tiloissa opiskelua.

– Ensimmäinen päivä on tuntunut kivalta. Parakissa opiskelu tuo vaihtelua, kun pääsee välillä pois koulurakennuksesta, iloitsee englannin tunnilla istuva Aada Vaahtera.

Hämeenlinnan yhteiskoulun rehtorin Arto Nykäsen mukaan ensimmäinen päivä on sujunut ongelmitta.

Koulun väki käyttää parakkien lisäksi myös Tuomelan koulurakennuksen ruokalaa ja liikuntasalia.

– Oppilaat ovat löytäneet omille paikoilleen ja päivä on sujunut hyvin. Parakeissa oli laitettu kaikki valmiiksi pulpetteja myöten, kertoo Nykänen tyytyväisenä. (HäSa)