Kanta-Häme

Ensimmäiset veronpalautukset maksetaan tänään – aiemmin liikamaksut on saanut takaisin vasta loppuvuonna

Suurin osa palkansaajista ja eläkeläisistä saa palautuksensa elo- tai syyskuussa.
Kuva: Pekka Aho
Kuva: Pekka Aho

Verohallinto maksoi torstaina vuoden ensimmäiset veronpalautukset. Edellisvuoteen verrattuna maksatus aikaistuu ja muuttuu siten, että palautuksia maksetaan eri ajankohtina. Aiemmin kaikki veronpalautukset on maksettu kerralla marras- tai joulukuussa

Verohallinnon mukaan torstaina veronpalautuksensa sai 157 000 ammatin- ja liikkeenharjoittajaa. Suurin osa palkansaajista ja eläkeläisistä saa palautuksensa elo- tai syyskuussa.

Maksupäiviä on yhteensä kuusi. Palautuksissa tapahtuneet muutokset kytkeytyvät verotusmenettelyn kehitykseen, sillä tänä vuonna verotus myös päättyy eri henkilöillä eri aikoihin.

Alustavien arvioiden mukaan veronpalautuksia maksetaan elokuussa 1,7 miljoonalle veronmaksajalle yhteensä 806 miljoonaa euroa.

Jäännösveroja eli mätkyjä erääntyy elokuussa puolestaan 224 000 veronmaksajalla yhteensä 89 miljoonaa euroa. Myös syyskuulle on tiedossa iso veronpalautuspotti. STT