Tönöiksi parjatut Eteläkadun puutalot keräävät nyt ihailevia katseita - Ensin taloissa haisteltiin nahkatehdasta

Eteläkatu oli sata vuotta sitten vielä kaupungin takapihaa, jossa haisi nahkatehdas. Kivenheiton päässä käytiin kauppaa juutalaisten narinkkatorilla ja Rantatorilla, urheiltiin vanhalla kentällä ja pulahdettiin uimaan omasta pihasta.

Eteläkadun villojen jälkeen ei etenkään Hämeenlinnan keskustaan rakennettu enää yhtään yhtenäistä puutalokorttelia, vaan komeita kivipalatseja.

Pitkään aikaan ei ollut varmaa säilyvätkö talot, sillä niiden paikalle haviteltiin pysäköintialuetta. Vuonna 1984 Aamulehdessä huviloita kutsuttiin jo keskustaa rumentaviksi tönöiksi, jotka pitäisi purkaa samaan aikaan vähintään yhtä kamalan palokunnantalon kanssa.

 

Talojen kohtalosta tapeltiin vuosikymmeniä, mutta 1990-luvun lopussa tilanne rauhoittui. Kaupunki päätti vihdoin muuttaa vuoden 1961 kaavaa ja talot saivat suojelupäätöksen.

Tänään matka Vanajaveden rantaan on venynyt sadoiksi metreiksi, sillä talorivistön ja rannan välissä kulkee vilkas Paasikiventie. Jos oikein kurkottaa, näkyy Eteläkatu 9:n pihalta moottoritien päälle rakennettu kauppakeskus Goodman ja muutoksia odottava Hämeensaari.

Villat rakennettiin 1920-luvulla aivan Vanajaveden rantaan. Yhden taloista suunnitteli rakennusmestari E.K. Ansas ja muut talot piirsi kaupungin rakennusmestari Kaarlo Koskinen. Talot edustavat rakentamisaikanaan suosittua klassismia.

Taloja suunnitellessaan Koskisella oli pulma, kuinka talojen neliöt saataisiin venytettyä mahdollisimman suuriksi. Hän keksi käyttää ullakkokerrosta hyväkseen, mikä on harvinaista empire- ja nikkarityylisissä taloissa.

Kiinteistönvälittäjä Terhi Kallion isoisoisä rakensi itse talon numero 9. Talo on suuri, sillä sen kaikissa kolmessa kerroksessa on tilaa 120 neliötä.

– Perhe asui keskimmäisessä kerroksessa ja yläkerrassa oli kaksi vuokralaista. Talon alakerta on vähän korkeampi kuin muissa taloissa, sillä talossa toimi pitkään paitatehdas. Sodan syttyessä ihmiset käyttivät tehdasta pommisuojana, sillä sen puoli metriä paksut seinät toivat turvallisuuden tunnetta, Kallio kertoo.

Kallion isoisoäiti asui Eteläkadulla siihen asti, kun kaupunki 1970-luvulla lunasti talot silloisilta omistajilta. Yli 90-vuotiaalle villassa asuminen kävi raskaaksi ja oli helpotus päästä nauttimaan nykyajan mukavuuksista.

– Minulle tämä talo on ollut aina isomummun koti, jossa oli ihmeellinen riikinkukkouuni. Silloinkin, kun talon omisti kaupunki, ajattelin tätä isomummun talona, Kallio sanoo.

 

Eteläkadun villat pääsivät huonoon kuntoon kaupungin omistuksessa, sillä ketään ei kiinnostanut purettavien talojen kunto.

1980-luvulla kaupunki omisti jo puolet taloista ja olisi voinut aloittaa niiden purkamisen pysäköintialueen tieltä. Kaupunki kuitenkin vetäytyi suunnitelmistaan ja tarjosi taloja 1990-luvun lopussa takaisin niiden alkuperäisille omistajille. Ainoastaan talot 3 ja 13 eivät tulleet enää vanhojen omistajien perillisille.

– En epäröinyt hetkeäkään talon ostamista. Muistin riikinkukkouunin ja halusin ostaa talon takaisin. Tunteet siinä ratkaisivat. Vaikka remontti maksoikin paljon, on talo tuonut elämääni monin kerroin onnea ja iloa tilalle, Kallio korostaa.

Pikkuhiljaa talot saivat osakseen ymmärrystä. Vanhojen talojen säilyttämistoimikunta kirjasi talot suojeltavien rakennusten joukkoon, ja ne kuuluivat myös Kanta-Hämeen kulttuurihistoriallisten kohteiden luetteloon. Kadun ongelma on edelleen talo numero 13. Se on ollut jo vuosia huonossa kunnossa ja välttynyt kuin ihmeen kaupalla purkamiselta. Vuonna 1985 sille asetettiin lääninhallituksen toimenpidekielto.

Elämä on asettunut uomiinsa Eteläkadulla. Ainoastaan numerot 7 ja 11 ovat yksityisten omistamia asuintaloja. Kiinteistöosakeyhtiö 11:ssä asuu kolme perhettä ja numero 7 on Virpi ja Jarmo Virtasen koti.

– Talohan on koko rivistön pienin talo, sillä siinä on vain 200 neliötä. Ostimme talon viisi vuotta sitten, sillä olemme tekijäihmisiä. Olemme rakentaneet kaksi omakotitaloa, eikä Eteläkatu 7 ollut tekemätön kohde, Virpi Virtanen sanoo.

Virpi Virtasta kiehtoo Eteläkadun hienojen villojen historia, josta hän sanoo keskustelleensa paljon esimerkiksi talon entisen omistajan kanssa. Menneisyydestä on keskusteltu paljon myös muiden talojen asukkaiden kanssa yhteisillä kesäjuhlilla, jotka järjestetään joka vuosi.

– Me olemme täällä onnellisia. Eteläkadulla on ainutlaatuinen henki, eikä sen hienompaa sijaintia voi olla Hämeenlinnassa, Virpi Virtanen sanoo.

 

Talon historiaa ja alueen ainutlaatuista henkeä kehuu myös Virtasten naapuri Karoliina Frank. Hän avasi vuosi sitten Tapio Vekan kanssa Eteläkatu 5:ssä Matin ja Maijan Majatalon ja he myös asuvat talon alimmassa kerroksessa.

Karoliina Frankilta on turha odottaa kielteisiä sanoja, kun puhutaan Eteläkadusta. Eteläkatu edustaa päinvastoin kaikkea hyvää, mitä Hämeenlinnalla on tarjota muulle Suomelle. Kaupunki on täynnä tarinoita ja nostalgiaa, jos se vain löydetään.

– Elämä on ollut täynnä ihmeellisiä sattumuksia, sillä saimme kuulla vasta majatalon nimen antamisen jälkeen, että tässä talossa ovat asuneet Matti ja Maija Tuomi. Myös meidän omat nimemme ovat Matti ja Maija, Frank naurahtaa.

Pariskunta osti talon kaksi vuotta sitten alkuperäisten omistajien perilliseltä. Vuonna 1923 valmistunut talo rakennettiin alun perin kodiksi, mutta kiinteistössä on ehtinyt asua ja toimia sekalainen seurakunta niin kuin kaikissa Eteläkadun taloissa.

Majatalon ensimmäinen vuosi on ollut touhukas, vaikka sen omistajien leipätyö onkin muualla. Viime vuoden juhannuksesta vuoden loppuun oli 700 yöpymistä ja 600 yöpyjää 12 eri maasta.

– Ajattelimme ensin, että tämä olisi sellaista pikku puuhastelua, mutta työtä tämä on. Talolla olisi paljon kerrottavaa vaikkapa siitä amerikkalaisesta jalkapallojoukkueesta, joka täällä majaili, Karoliina Frank sanoo. _HäSa