Kanta-Häme

Kasvotusten: Ensin on luettava tilannetta, sitten vasta lakia, sanoo eläkkeelle jäänyt komisario Tarja Lindstedt

Video: Lindstedt kertoo, montako kertaa hän haki poliisikouluun, ja kuinka naispoliiseihin suhtauduttiin 1980-luvulla.
Tarja Lindstedt kouluttaa eläkkeellä Rocky-koiraansa. Kuva: Pekka Rautiainen

”Kun katsoo auton ikkunasta osoittavan rynnäkkökiväärin piippuun väärältä puolelta asetta, se jää kummittelemaan uniin.

Minusta tulee isona poliisi, olin päättänyt jo lapsena. Ala-asteella kirjoitin koulutoverini-kirjaan toiveammatikseni etsivän.

Ammatinvalinnassa saattoi olla myös sukurasitetta: äitini isä ja tätini mies olivat poliiseja.

Jäin syksyllä eläkkeelle 59-vuotiaana kenttätoiminnan komisarion tehtävistä.

Työskentelin poliisina neljällä vuosikymmenellä, joten kieltämättä olo on vähän haikea. Yhteisöä tulee ikävä, myös työsarka oli monipuolinen.

Päätöksen poliisikouluun hakemisesta tein lukiossa.

Kuva: Pekka Rautiainen
Kuva: Pekka Rautiainen

Sinisessä univormussa oleva nainen ei ollut tavallinen näky 1980-luvun kaupunkikuvassa. Rikospoliisissa naistutkijoita oli ollut jo pidempään.

Ravintolaan ei voinut mennä virkapuku päällä syömään ilman, että kaikki supisevat päät kääntyivät kohti.

Poliisikoulussa kurssillamme oli 120 kokelasta, joista naisia oli vain viisi. Kokelaskurssi kesti viisi kuukautta. Nykyään kurssikoko on 80–100 oppilasta, joista naisia on noin puolet, ja opinnot käydään ammattikorkeakoulussa.

Työharjoitteluita ei ollut, vaan poliisikoulusta siirryttiin suoraan kentälle. Huhtikuussa 1982 aloitin työt ja kesäkuussa toimin jo partionjohtajana. Partioni kaikella kolmella poliisilla oli työkokemusta yhteensä puoli vuotta.

Ajan hengestä kertoi jotain se, että työskennellessäni Helsingin hälytyskeskuksessa törmäsin tauolla ulkona ollessani venäläisiin rajaloikkareihin.

Miehet olivat pakottaneet eläkeläismiehen ajamaan itärajalta kohti Turkua mutta eläkeläinen toikin kaksikon Pasilan poliisitalon pihaan.

Kun menimme työparini kanssa estämään auton ryöstöä, kaivoi takapenkillä istunut mies jostakin rynnäkkökiväärin. Tilanne meni osittain painiksi, mutta sitkeä Suomi voitti taas.

Sellaiseen tilanteeseen ei voinut mitenkään varautua etukäteen. Kaikki kävi nopeasti ja siinä oli sitten kuulusteluissa selviteltävää, mitä tapahtui ja missä järjestyksessä.

Näen tilanteesta unta yhä silloin tällöin.

Juttu jatkuu videon jälkeen.

Ihmisten suhtautuminen poliisiin on muuttunut, myös ajat ovat paljon takavuosia rauhattomammat.

Auktoriteetin arvostus on vähentynyt ja poliiseille saatetaan puhua todella törkeästi.

Uskon kuitenkin, että poliisiin edelleen luotetaan ja työtä arvostetaan, vaikka mainetta on tahrannut muun muassa Jari Aarnio. Nämä ovat yksittäisiä tapauksia. Uskon, että Ihmiset osaavat nähdä asioiden taakse.

En koe, että olen naisena saanut epäoikeudenmukaisuutta tai etuja.

Minulla ei siis ole ollut sen vaikeampaa tai helpompaa edetä urallani kuin miehellä. Joskus on jopa kysytty perään.

Joissain tapauksissa voi olla, että urakehitys etenee miespuolisella poliisilla helpommin kuin naisella.

Sain esimiehenä mieltä lämmittävää palautetta siitä, että keskustelin alaisteni kanssa kuin ihminen ihmiselle: ”Inhimillistä otetta ei löydy oppikirjoista.”

Johtajalla on kuitenkin oma vastuunsa kannettavana. Kaikkiin tilanteisiin ei voi mennä rennosti Reinikaisena. Sama pätee kaikkien ihmisten kanssa: ensin on osattava lukea tilanne ja sitten vasta lakia.

Esimiehiä on monenlaisia, vaikka elokuvissa ja tv-sarjoissa stereotyyppinen pomo yleensä käskyttää alaisiaan pää punaisena.

Kuva: Pekka Rautiainen
Kuva: Pekka Rautiainen

Olen huolissani siitä, miten poliisit jaksavat. Töitä ja paineita on hirveästi, mutta tekijöitä vähän. Poliisityön rahoituksella ei palkata uutta väkeä, vaan uusia rooleja jaetaan lisätyönä jo palkatulle väelle.

Rahoja korvamerkitään erikoistehtäviin, mutta perustutkintaa tekevät tai hälytyspartioissa olevat jatkavat koko ajan kutistuvilla resursseilla.

Toivon, että Antti Rinteen (sd.) hallitus pitää lupauksensa eli satsaa nykyistä vahvemmin varoja kenttätyöhön eli siihen peruspoliisityöhön, jossa ollaan eniten ihmisten kanssa tekemisissä.” HäSa

Juttusarjassa mielenkiintoiset kantahämäläiset kertovat itsestään. Ehdota haastateltavaa sunnuntai@hameensanomat.fi

Tarja Lindstedt

Eläkkeellä oleva Hämeen poliisin kenttätyön komisario.

Syntynyt Padasjoella 1960, käynyt koulunsa Tampereella.

Poliisina

Helsingin poliisilaitos (1982–1996), Hämeenlinnan poliisilaitos (1997–2003, josta Hattulan aluepoliisina 1997–2003), Hämeen hätäkeskus (2003–2005).

Kanta-Hämeen ja Hämeen poliisilaitos (2006–2019, josta kenttätyön komisariona 2009–2019).

Mitä nyt?

– En tunne itseäni eläkeläiseksi. Koulutan labradorinnoutajiani Lakua (1-vuotias) ja Rockya (11-viikkoinen). Pidän myös Lions club Parolan Fredrikoiden vapaaehtoistyöstä. Hattulan valtuustossa työt jatkuvat vielä 1,5 vuotta.

Mitä luet?

– Dekkareita, mutta tällä hetkellä Marjo Liukkosen Teloitusjonossa -kirjaa. Se on historiikki Hennalan kasarmista, jossa nykyinen Hämeen poliisin pääasema sijaitsee.

Mikä huvittaa?

– Amerikkalaiset poliisisarjat, joissa poliisin työstä annetaan aika kevyt kuva. Myös se, että niiden takia juoppoputkassakin osataan tosielämässä vaatia oikeutta yhteen puheluun.

Millainen olit poliisina? Sonny Crockett vai Columbo?

– Vähän molempia (nauraa).