Kanta-Häme

Ensin on muna ja sitten heti asiakas

Syksyinen ilta kääntyy puolessa tunnissa valoisasta lähes pimeäksi. Paikallisen urheilutalon pihapiiri on täynnä autoja.

Vettä tihkuttaa parkkipaikalla seisovien ihmisten tummien takkien niskaan. Kymmenien metrien jonot kiemurtelevat kohti autojen avattuja peräkontteja. Niistä myydään tuotteita, joita jonottajat ovat valmiiksi varanneet suoraan ruuantuottajilta suljetussa Facebook-ryhmässä.

Miksi ihmeessä ihmiset jonottavat kosteassa hämärässä ruokaa, kun marketeissa olisi valoa ja lämmintä?

– Kaikkia näitä tuotteita ei saa marketeista, esimerkiksi tätä jugurttia. Lisäksi tietää, että se on varmasti tuoretta. Luomulla on osittain merkitystä, mutta tärkeintä on se, että ruoka on lähellä tuotettua. Sen saa suoraan tuottajalta, eikä raha karkaa ulkomaille, vastaa kokkolalainen Sanna Tuukkanen jugurttijonosta.

Luomutilan emäntä Carita Sundman ojentaa Minna ja Juha Puurulalle kaksi isoa kennoa kananmunia. Puuruloille tärkeää on luomu ja eettisyys: he ostavat mielellään esimerkiksi vapaana laiduntavan karjan lihaa. Lisäksi miellyttää ajatus siitä, että tuottaja saa rahan suoraan ilman välikäsiä.

Reko-piirit leviävät nyt ympäri Suomen tehokkaasti kuin syysflunssa. Kuluneella viikolla hämeenlinnalaiset hakivat ensimmäiset ruokatilauksensa.

Rekon toiminta alkoi Pohjanmaalta reilut kaksi vuotta sitten. Turussa Reko aloitti viime keväänä, Tampereella kesällä ja pääkaupunkiseudulla vasta tänä syksynä.

– Suurissa kaupungeissa piirit toimivat kaupunginosittain, kertoo Turun piirin perustaja Mari Rintala, joka myy luomulampaan lihaa.

Joka toinen keskiviikko turkulaisen marketin parkkipaikalle saapuu kymmeniä tuottajien pakettiautoja. Takaluukkujen kätköistä paljastuu jauhoja, munia, hampunsiemeniä, leipää, lihaa, kalaa, juureksia, mehuja, öljyjä ja paljon muuta.

– Ensimmäisessä jakelussa puoli vuotta sitten oli runsaat 10 tuottajaa ja 30 asiakasta. Kasvu on ollut nopeaa. Esikuvamme on ollut räjähdysmäisesti kasvanut Porin Reko-piiri, Rintala kertoo.

– Vielä riittää sekä uusia tuottajia että asiakkaita. Jossain vaiheessa jakelutilat voivat muodostua ongelmaksi, kun parkkipaikoista tulee ahtaita.

Mitä eläimille on syötetty? Onko hedelmissä torjunta-aineita? Myyjän tulee olla valmis vastaamaan asiakkaan kysymyksiin.

– Keskustelu on avointa, ja palaute tulee heti. Asiakkaat eivät tule hakemaan halpaa vaan laatua, ja sekundaa myyvän tuottajan olisi mahdotonta olla mukana.

Reko-piirejä on tällä hetkellä vajaat 90 ja niissä jäseniä noin 87 000. Joka kuukausi Facebook-ryhmiin liittyy 10 000 uutta jäsentä. Viime vuoden alussa Rekon valtakunnallinen jäsenmäärä oli noin 400 ja tämän vuoden alussa 12 000. Viime vuonna kasvuprosentti oli huimat 3 000.

Tälle vuodelle valtakunnalliseksi liikevaihdoksi ennustetaan 8:aa miljoonaa euroa. Ensi vuonna se voisi olla 30–40 miljoonaa. Viime vuonna liikevaihto oli noin miljoona euroa. Tänä vuonna kaksi miljoonaa kertynee yksistään Pohjanmaalla.

– Lähiruuasta on puhuttu pitkään, mutta nyt sitä on oikeasti tarjolla. Noin 2 000 tuottajaa on myynyt Rekon kautta ainakin kerran tämän vuoden aikana, kertoo Reko-idean isä Thomas Snellman
Pohjanmaan rannikolta Pedersörestä.

Snellmanin mielestä piirit ovat askel oikeaan suuntaan: siihen, että tuottajalle jää käteen enemmän.

Asiakkaiden kommenttien perusteella vaikuttaa siltä, että kuluttajat ovat astuneet sateeseen tuottajan rinnalle, halpuuttamista vastaan.

Tutkija myöntää, että julkinen keskustelu tuottajalle jäävästä osuudesta on voinut osaltaan lisätä suosiota. Tutkimusten mukaan lähiruokapiireihin kuulutaan, koska ruuan laatu, alkuperä, terveellisyys ja yhteys tuottajaan kiinnostavat.

– Lähiruuan ostaja haluaa tietää, kuka ruuan tuottaa ja mitä se sisältää. Kuluttajalle on myös tärkeää, että tuottaja saa tuotteestaan oikeudenmukaisen hinnan. Todennetusti puhtaasta ruuasta ollaan valmiita maksamaan sama hinta kuin kaupassa, jos raha menee suoraan tuottajalle, toteaa kulutussosiologi Riikka Aro Jyväskylän yliopistosta.

Mennään hetkeksi sinne, mistä Puurulan pariskunnan ostamat munat tulevat.

Ensin on vanhassa navetassa Pedersören Sundbyn kylässä asustava kana, joka munii ihonvärisen munan.

Se tekee niin kerran kahdessa vuorokaudessa ja hakeutuu operaatiota varten oljilla vuoratun pesän suojiin. Siellä kana parkkeeraa peräpäänsä takaseinää vasten ja etsii mahdollisimman varjoisan kolkan. Pyrstö heiluu vähän, mutta ääntä ei kuulu. Kana ääntelee enemmän juuri ennen kuin se munii.

Carita Sundmanin ja Tapio Huhtamäen kaltaisille luomutuottajille lähiruokapiiri jakelukanavana on erityisen tärkeä. Luomussa tuotevirrat ovat usein niin pieniä, että ne eivät liikkuisi tukun ja kaupan kautta. Rekossa voi käydä myymässä myös koemielessä ja suunitella jatkoa sen perusteella.

Niin Sundman ja Huhtamäkikin tekivät. He vaihtoivat lypsylehmät kanoihin, kun luomumunat vietiin käsistä.

Silti toiminta halutaan pitää luomun kehyksissäkin maltillisena. Kanoja on yhteensä reilut 400, yhdessä ryhmässä enintään 80. Luomutuotannossa niitä saisi olla vastaavan kokoisessa tilassa yli puolet enemmän, mutta Sundman ja Huhtamäki eivät halua ängetä paikkaa täyteen.

– Jos olisin kana, asuisin mielelläni täällä. On niiden elämä aika rauhallista. Kesän ne olivat ulkona, sanoo Sundman ja nappaa syliinsä yhden punaruskeista pulputtajista.

Munia kertyy 200–240 päivässä. Niitä ei kannattaisi myydä välikäsien kautta. Pelkkä luomurehu on puolet kalliimpaa kuin tavallinen.

– Tuntipalkaksi tulee enintään 4 euroa, vaikka munasta saisi 50 senttiä. Jos hinta jäisi alle tuon, kannattaisi syödä kanat ja myydä viljat, Sundman toteaa.

Tilan liikevaihdosta kanoista tulee noin viidennes. Tilalla on myös emolehmiä, sonneja, lampaita, vuohia ja monenlaista viljelyä.

Rekon idea syntyi Pedersören Sundbyssä, ruotsinkielisellä Pohjanmaan rannikolla, kuutisen kilometriä Sundmanin ja Huhtamäen munatilalta. Varsinainen oivallus oli syttynyt kaukana Ranskassa, missä luomutuottaja Thomas Snellman vieraili kolme vuotta sitten.

Siellä tuottajat ja kuluttajat kävivät kauppaa ilman välikäsiä, mutta järjestely oli monimutkaisempi. Tilauksista piti tehdä sitovat sopimukset jopa vuoden ajaksi.

Snellman yksinkertaisti idean. Sosiaalinen media oli ratkaiseva apuväline. Facebook yhdistää helposti ja ilmaiseksi tuottajat ja kuluttajat.

Alusta asti painotus on ollut sekä lähi- että luomuruuassa. Snellman tiesi heti, että pelkillä luomutuotteilla valikoimasta ei tule riittävän laajaa.

Rekon ensimmäinen jakelutilaisuus oli Pietarsaaressa kesäkuun 2013 alussa. Ensimmäisen vuoden piiri pyöri Pietarsaaren lisäksi Vaasassa.

Pohjanmaalla piiriverkko on yhä tihein. Melko tiivis se on myös Satakunnassa ja Tampereen seudulla. Pohjoisin Reko on Enontekiöllä.

Asukaslukuun suhteutettuna Reko on suosituin vajaan 8 000 asukkaan Laihialla. Siellä lähes joka neljäs asukas kuuluu toukokuussa perustettuun lähiruokapiiriin.

Mikä on nuukuusvitseistä kuulun Laihian piirin suosion salaisuus?

Laihialla ihmiset jonottavat ennen kaikkea laatua, arvioi Facebook-ryhmän toinen ylläpitäjä Sanna-Kaisa Mäkelä.

– Tuotteiden taso on korkea. Lihatuotteetkin ovat aivan jotain muuta kuin kaupassa.

Laihialla luomutuotteita on tarjolla vain muutama, eikä niille ole oikein kysyntääkään.

– Vaikuttaisi siltä, että Etelä-Suomessa luomu on enemmän ykkösjuttu.

Luomu on silti ollut valttia Reko-piireissä. Pietarsaaressa luomun osuus liikevaihdosta on tänä vuonna ollut 45 prosenttia. Thomas Snellman arvelee, että osuus on samankaltainen muuallakin.

– Pietarsaaressa samalla viikolla tavanomainen ja luomun tuottaja tarjosivat sianlihaa. Luomutuottaja sai tilauksia noin 600 euron edestä, mutta tavanomainen tuottaja ei saanut yhtäkään, vaikka hinta oli puolet alhaisempi. Minulle se oli aika suuri yllätys.

Jos Ruotsissa ollaan edelläkävijöitä Suomeen verrattuna, sitä ollaan usein myös suomenruotsalaisella rannikolla, missä ruotsalaista tv:tä seurataan tiiviisti. Vaikutus voi näkyä luomun suosiossa.

Tällä kertaa rannikolla ollaan Ruotsiakin edellä. Reko-mallia ollaan ottamassa nyt Ruotsissa käyttöön. Snellman on käynyt kertomassa siitä myös Belgiassa, Ranskassa ja Saksassa.

– Keski-Euroopassa ongelmana on se, että Facebook ei ole yhtä suosittu kuin Suomessa.

Ensin on kana ja muna, sitten suoraan asiakas. Kuten Puurulan perhe.

Perhe muutti maalle neljä vuotta sitten ja huomasi, että mitä lähempänä maaseutu on, sitä lähemmäs tulee myös tuottajan asia.

– Säälitti katsoa, kun isäntä kävi aina kesällä katsomassa, onko vesi valunut alavalla pellolla jo maan läpi. Kyllä ihmiset lyövät noissa hommissa itsensä niin likoon, Juha Puurula sanoo.

Hän heittää pannuun isosta kennosta kaksi luomumunaa ja ihailee keltuaisten kirkasta väriä.

Luomun käyttäminen oli rahakysymys etenkin silloin, kun perheessä asui kaksi aikuista, nälkäistä poikaa. Luomuruokakassi olisi maksanut viisi kertaa enemmän kuin tavallinen.

Hinta on luomun valinnassa kynnyskysymys myös hyvin toimeentulevilla suomalaisilla, joiden kulutusta Riikka Aro on tutkinut. Säästäväisyyden mentaliteetti on vahva.

Kuluttajat ovat myös kriittisiä. Jos luomun hyödyistä ja terveellisyydestä oltaisiin vakuuttuneita, siitä oltaisiin valmiita maksamaan korkeampaa hintaa. Nykyisellään julkisuudessa pyörii kuitenkin ristiriitaisia keskusteluja, eivätkä tutkimustuloksetkaan ole yksiselitteisiä.

Rekossa hintataso yritetään pitää hieman kaupan hintojen alapuolella, vaikka tarjousten kanssa ei pystytäkään kilpailemaan.

Tutkimusten mukaan luomusta kiinnostuneimpia ovat kaupunkilaiset, korkeasti koulutetut naiset ja lapsiperheet. Eniten vastustusta se herättää maaseudun vähemmän koulutetuissa miehissä.

Maakuntiin levittyneet lähiruokapiirit voivat osaltaan kertoa luomuruuan valtavirtaistumisesta. Viherpiiperrysleima on haalistunut.

Tutkija näkee viitteitä uuspaikallisuudesta. Osin kyse on myös talkooperinteen elpymisestä. Homma ei pyörisi ilman vastikkeetonta työtä.