Kanta-Häme

Entinen bussikuski tarttui tumppeihin

Pauli Laine on tuttu näky Aulangon torpan bussipysäkillä.

Entinen bussikuski halvaantui vasemmalta puolelta yllättäen hetki eläköitymisensä jälkeen vuonna 2005. Kului vuosi, kunnes kävely alkoi taas pikkuhiljaa sujua.

Lepopaikaksi kävelyreitin varrella valikoitui tuttu pysäkki. Siinä istuskellessaan Laine huomasi tupakantumpit, joita pysäkin vieressä riitti. Roskat alkoivat harmittaa, joten Laine päätti alkaa siistimään ympäristöään. Sitä on nyt jatkunut kymmenisen vuotta.

Laine kerää kepillään tumpit yhteen, ja nostaa ne nenäliinallaan roskiin.

Viime vuosina alue on selvästi siistiytynyt. Muutkin ovat huomanneet, että joku pitää paikkaa siistinä.

Talvisin laine harjaa lumet pysäkin penkiltä.

– Koululaisilla on tapana seisoa siinä penkillä, ja silloin lumi jäätyy kiinni.

Bussipysäkillä Laine kohtaa myös paikalliset koiranulkoiluttajat. koirista onkin tullut tuttuja, samoin kuin niiden kävelyttäjistä.

Kävelyretket ovatkin myös tärkeä osa sosiaalista kanssakäymistä.

– Vaimo sanoo, ettei minun kanssani voi lähteä minnekään, kun jään aina suustani kiinni, sanoo Laine ja nauraa.

Hän arvelee sosiaalisuutensa johtuvan ammatista. Vekan busseja ajanut Laine tottui rupattelemaan asiakkaiden kanssa. Edelleenkin pysäkin ohi saattaa kiitää myös bussilla tuttuja työtovereita.

HÄSA

Päivän lehti

2.6.2020