Kanta-Häme

Eri aikakausien asutusta rinnakkain

Käikälä ja Tarvasmäki elävät ikään kuin omassa rauhassaan maaseutumaisessa ympäristössä. Matkaa kaupungin keskustaan ei kuitenkaan ole sen enemäpää kuin monesta muustakaan Hämeenlinnan lähiöstä.

Itäpuoleltaan Katumajärveen ja länsipuoleltaan Vanajaveteen rajoittuvassa Käikälässä on rintamiestalojen lomassa 1980-90-luvulla rakennettuja rivi- ja omakotitaloja. Tarvasmäki taas on aivan uusi, 2000-luvulla rakennettu pientaloalue, johon nousee vielä uudisrakennuksiakin. Käikälän länsiosaa leimaa teollisuus, erityisesti Rautaruukin tehtaat.

– Käikälä ja Tarvasmäki ovat monien mahdollisuuksien aluetta, jossa on myös palveluita, kuten päiväkodit, koulu ja lähikauppa, toimitusjohtaja Reetta-Maria Tolonen-Salo ja kiinteistönvälittäjä Matias Heinonen Hämeenlinnan OK-Kiinteistökeskuksesta sanovat.

Alueelta ostetaan välittäjien mukaan erityisen paljon ensiasuntoja, sillä hinnat ovat hieman halvempia kuin esimerkiksi Hätilässä tai Kankaantakana.

– Omakotitalojakin on mennyt usein ensiasunnon ostajille, sillä heillä ei välttämättä ole vielä niin paljon räkkylää, että pystyisivät ostamaan talon kalliimmilta alueilta. Viiden kilometrin matkalla hintataso laskee aika merkittävästi, Tolonen-Salo sanoo.

Turvallisuuden tunnetta

Käikälä ja Tarvasmäki ovat tosiaankin kuin isohkoja maalaiskyliä: on järviä, metsää, luontoa, uimarantaa, hiihtolatuja, pururataa, jääkenttää, hevostalleja, leikkipuistoja, nuorisotaloa. Tanssilava ja golfkenttäkin ovat heti järven toisella puolella. Toisaalta liikenneyhteydet kaupunkiin, Turenkiin ja myös moottoritielle ovat hyvät.

Tolonen-Salo muistelee lapsuudestaan, kun hän asui Harvialassa, että Katumajärven rannoille tultiin viettämään aikaa ja viihtymään.

– Järvi antaa alueelle omaleimaisuutta. Muistan, kuinka Käikälässä oli aidon ja rauhallisen maaseudun tuntua, ja sellaiselta se vaikuttaa vieläkin. Ihmiset myös välittävät toisistaan, mikä luo turvallisuutta. Se on yksi alueen kilpailutekijöistä.

OP-Kiinteistökeskuksella on tällä hetkellä myynnissä Käikälässä rivitaloasuntoja Solvikintiellä, Kuovitiellä ja Valkamatiellä. Tarvasmäessä on tarjolla uusia rivariasuntoja Vanhalla Alikartanontiellä ja pian valmistuvia asuntoja Rönsytiellä.

Tolonen-Salo ja Heinonen uskovat alueen vetovoimaan. Heidän mukaansa jotkut etsivät asuntoa nimenomaan Käikälästä tai Tarvasmäestä. Lapsiperheitä kiinnostaa rauhallinen asuinseutu, ja ehkä sekin vaikuttaa kysyntään, että alueella on runsaasti työpaikkoja.

Paljon lapsiperheitä

Sauli ja Mari Vainion perhe muutti viisi vuotta sitten Jukolasta Tarvasmäkeen. Heidän poikansa, 5-vuotias Valtteri ja 3-vuotias Henri käyvät hoidossa Solvikin päiväkodissa.

Perhe kertoo viihtyneensä Tarvasmäen ja Käikälän maisemissa loistavasti.

– Täällä on tosi kaunista ja rauhallista, ja on kiva, kun alueella asuu paljon lapsiperheitä. Lähikauppakin on oikein hyvä. Ja talvella pääsee helposti hiihtämään ja luistelemaan, he kehuvat.

Kuvatekstit

Katumajärvi leimaa Käikälän asuinaluetta. Kaupungin uimaranta on Valkamatien päässä.

Tarvasmäkeen rakennetaan vielä uutta. Kolmeasuntoinen rivitalo on valmistumassa Rönsytielle.

(varakuva)

Tarvasmäestä on viime vuosien aikana muoutunut valmiin näköinen pientalojen asuinalue.

Päivän lehti

20.1.2020