Kanta-Häme

Erilainen talviloma

 

Hämeenlinnalaiset Eija Korpimaa ja Kaisa Jalkanen viettivät talvilomansa purjehduskoulussa Karibianmerellä. He todistivat, että merikarhu voi olla myös varttunut nainen. Toisaalta heidän kunnioituksensa yksinpurjehtija-Hjallista kohtaan kasvoi reissulla huimasti: purjehdus ei ole mitään vellihousujen hommaa.
 
Ystävykset osallistuivat Purjehdussäätiön viikon mittaiseen koulutukseen, jossa edettiin Vahine-nimisellä veneellä Arubalta Curacaon kautta Bonairelle ja takaisin. Oppilaita oli mukana kymmenen, viisi naista ja viisi miestä, kaikki suomalaisia, sekä lisäksi kapteeni ja perämies.
 
– Reissu ylitti odotukset. Mietimme jo koko ajan seuraavaa, he vakuuttavat.
 
Alkoi myrskyllä
Merimatkan alku oli hankala. Ensimmäisenä yönä puhkesi myrsky, ja venettä jouduttiin suhaamaan ulapalla edestakaisin, kun ei päästy eteenpäin. Kaisalle tuli valtava mustelma käsivarteen, kun veneen lattia kääntyi ja hän paiskautui jotakin kovaa päin. Toiset oksentelivat ja makasivat kalpeana hytissä.
 
– Silloin tuli kyllä mieleen, että mitähän tästä tulee. Myrsky ei kuitenkaan pelottanut. Enemmän hirvitti se, miten pääsee veneessä paikasta toiseen, kun kaikki oli ihan vinossa. Kannella jouduimme siirtymään eteenpäin takapuolella laahautuen.
 
Kaisa on harrastanut miehensä Harrin kanssa veneilyä Suomen sisävesillä, mutta Eija on aikaisemmin käynyt vain vieraana veneissä. Hänelle hinku merelle syntyi kolmisen vuotta sitten Norjassa.
 
– Norjassa oli koolla suuria purjelaivoja, joihin kaikki pääsivät tutustumaan. Silloin ajatuksiin jäi itämään, että joskus olisi kiva päästä itsekin merelle. Tsekkasin Suomen Purjelaivasäätiön nettisivuilta, että purjehduskouluun on alaikäraja, mutta ei ollenkaan yläikärajaa, Eija kertoo innostumisensa alkuhetkistä.
 
Yksin Eija ei kuitenkaan halunnut seikkailuun ilmoittautua. Kaisa olikin heti valmis lähtemään kaveriksi. Ennakkoon he eivät tunteneet ketään muita osallistujia, mutta porukassa syntyi pian hyvä yhteishenki.
 
– Viikossa tulimme kuin yhdeksi perheeksi, ihan kuin olisimme tunteneet toisemme aina. Erotessamme väänsimme itkua.
 
Rauhoittavaa
Karibianmeren turkoosissa vesissä matkalaiset näkivät monia kiehtovia juttuja. Pintaa syvemmälle he pääsivät kokeillessaan snorklausta. Bonairella heistä tuntui kuin he olisivat löytäneet paratiisin.
 
– Oli niin kaunista, niin kaunista. Riutan reuna ja korallit näyttivät aivan uskomattomilta. Vierelleni ui iso kilpikonna, joka mulkaisi minua ja jatkoi rauhassa matkaansa, Eija kertoo.
 
Merimaiseman autius teki kaksikkoon juuri sellaisen vaikutuksen kuin he toivoivatkin.
 
– Meren kohina ja tuuli rauhoittivat. Yöllä taivaalla tuikki enemmän tähtiä kuin täällä, ja Kuu ja Otava olivat väärinpäin.
 
Veneessä reissaajilta katosi ajan taju. He joutuivat usein kyselemään, mikä päivä milloinkin oli.
 
– Tärkeimmät maailman uutiset kuitenkin saavuttivat meidät, kuten se, että Räikköset olivat eronneet, he nauravat.
 
Vapauttavaa
Ennakkoon Eija ja Kaisa miettivät, miten veneessä onnistuvat meikkaamiset ja hiusten laittaminen.
 
– Perillä asia ei tullut edes mieleen. Oli todella vapauttavaa, kun sai olla ihan luomuna, he huokaavat.
 
Miehistöllä oli tarkat työvuorot, joita he noudattivat pienissä ryhmissä. Eija ja Kaisa sanovat, että vaikka he oppivat matkalla runsaasti uutta, vielä on hyvin paljon asioita, joita he eivät osaa. Purjehtiminen on täysin oma maailmansa.
 
Hienon kokemuksensa innoittajina Eija ja Kaisa ovat ottaneet aforismikseen lauseen Junnu Vainion sanoittamasta, Lasse Mårtensonin esittämästä laulusta.
 
– Kaikki paitsi purjehdus on turhaa.