Kanta-Häme

Erityislapset ovat vailla ohjaajaa

Lasten liikkumattomuudesta meuhkataan mediassa, mutta erityistarpeisten lasten liikunnalla ei ole niin väliä. Näin voi kärjistää tilanteen Hämeenlinnassa ja Janakkalassa.

Hämeenlinnan alueella on muutamia erityisliikuntaryhmiä, esimerkiksi erityisjalkapallojoukkue ja uintiryhmä edistyneille, mutta alle kouluikäisillä ja alakoululaisilla erityislapsilla on viikossa vain yksi mahdollisuus harrastaa ohjattua ja tuettua liikuntaa. Janakkalassa erityislapsille ei ole tarjolla mitään liikuntaa.

– Kyllä tämä on syrjimistä. Niin sanotuilla tavallisilla lapsilla on monenlaisia harrastusmahdollisuuksia, mutta erityislapsilla ei mitään, janakkalalainen Päivi Pietilä suomii.

Miksi Janakkala ei järjestä erityistarpeisille lapsille omaa liikuntaryhmää, Janakkalan erityisliikunnanohjaaja Päivi Pirnes?

– Sen takia, että meillä ei ole ilta-aikaan ohjaajaa. Erityislapset ovat päivisin hoidossa tai koulussa, joten tarve olisi iltaryhmälle.

Pirnes toivookin, että innokkaat erityisliikuntaryhmien ohjaajat ottaisivat yhteyttä. Hänen mukaansa Janakkala järjestää erityislapsille heti oman ryhmän, kun ohjaaja löytyy.

Virka-aikaan työskentelevä Pirnes ohjaa itse lähinnä iäkkäiden ihmisten liikuntaryhmiä.

Vain 10 prosenttia pääsee ryhmiin

Päivi Pietilä ei purematta niele Janakkalan selitystä ohjaajapulasta.

– Minusta tuntuu, että ajatus on erityislasten liikuntaryhmästä kuulostaa työläältä. Näiden lasten kanssa täytyy tarkkaan suunnitella, mitä heidän kanssaan voi tehdä ja pitää heitä koko ajan silmällä.

Janakkala ei ole ainoa kunta, joka laiminlyö erityislasten liikunnan järjestämisen. Valtion liikuntaneuvosto teki viime vuonna arvioinnin, jossa selvisi, että vain 10 prosenttia erityistarpeita tarvitsevista lapsista osallistui organisoituun liikuntaan.

– Tulos yllätti minut täysin. Se on ihan käsittämättömän pieni luku.

Sporttikerho on viikon tähtihetki

Päivi Pietilä pelaa Turengin koulun kentällä jalkapalloa 13-vuotiaan poikansa Leevin kanssa. Leevi on taitava pallon käsittelyssä, mutta vaatii jatkuvaa ohjausta ja perään katsomista. Leevillä on Downin syndrooma.

– Silti Leevilläkin pitäisi olla mahdollisuus harrastaa ryhmäliikuntaa ja kokea liikunnan iloa, Päivi Pietilä vaatii.

Hän muistuttaa, että kehitysvammaisetkin tarvitsevat sosiaalista vuorovaikutusta, ryhmässä tekemisen oppimista ja hikiliikuntaa kunnon kasvattamiseen. Erityislastenkaan ei sovi vain istua kotona katsomassa videoita.

Leevillä on käynyt tuuri. Hämeenlinnan liikuntahallit oy:n järjestämä Sporttikerho on huolinut naapurikunnan vesselin ryhmäänsä.

Erityislasten liikuntakerho kokoontuu kerran viikossa, tiistaisin, Hämeenlinnan lyseon liikuntasalissa. Sporttikerhossa lapsia ohjaa erityisliikunnanohjaaja.

Kerholaisten vanhempia huolettaa tulevaisuus. Saako Sporttikerho jatkaa? Löytyykö siihen rahaa? Säästetäänkö taas ensin erityislasten palveluista, kuten usein on tapana?

Vanhemmat toivovat, että vastaus kahteen ensimmäiseen kysymykseen olisi kyllä ja viimeiseen ei.

Samaa toivoo myös Leevi Pietilä. Pojalla on päällään jalkapalloidolinsa Messin pelipaita. Futiksen lisäksi hän on innokas uimaan ja pelaamaan sählyä.

Mikä on suosikkilaji?

– Juoksu, Leevi vastaa hetkeäkään miettimättä. (HäSa)