Kanta-Häme Tammela

Erkki “Eki” Liikasella on takanaan kuusi vuosikymmentä estradilla – on aika juhlan, vaan ei jäähyväisten

60 vuotta sitten taiteilijan uransa käynnistänyt Erkki ”Eki” Liikanen kasvoi kovien musikanttien keskellä. Pätevää soittajakuntaa on riittänyt myös Forssan seudulla.
Flyygeli kuuluu Kuivajärven rannalle asettuneen viihteen monitoimimiehen Erkki Liikasen työkaluihin.

Laitinen, Miettinen, Lehtovirta. Suomalaissukunimiä tavanomaisimmasta päästä. Nimi ei tee kuitenkaan omistajastaan tavanomaista. Tammelan Hykkilään asettunut viihteen monitoimimies Erkki ”Eki” Liikanen tietää, että ei tehnyt ainakaan 1950-luvun Kotkassa.

Hänen luettelemistaan nimenhaltijoista tuli monen muun kollegansa ohella muusikkopiireissä legendoja, joiden maine kantoi kauas Kotkan ulkopuolelle ja, joissa riittää muisteltavaa edelleen. Juuri sitä samaa kaartia, jonka ympäröimänä Erkki Liikanen käynnisteli 15-vuotiaana taiteilijanuraansa keikkarumpalina.

– Se alkoi syyskuussa 1958, hän toteaa sisällyttäen soittokumppaneihinsa myös nimen Vainio.

Samainen Vainio, Juha etunimeltään, lunasti jatkossa paikkansa kansakuntamme kollektiivisessa muistissa sanoittajalegendana.

Itärajan taakse jääneessä Uuraan saaressa syntynyt Erkki Liikanen muistelee Kotkaa paikkana, jossa evakkotielle ajettu tulokas tunsi itsensä joukkoon kuuluvaksi muuallakin kuin soittajaympyröissä.

– Kotka oli sulatusuuni, johon tuli väkeä joka puolelta. Se loi tarvetta oman paikkansa löytämiseen. Koko ajan touhuttiin jotain niillä vähäisillä edellytyksillä, joita oli käytettävissä.

– Niinpä siellä kasvoi paitsi kovia soittajia, myös hämmästyttävä määrä eri lajeissa menestyneitä urheilijoita, hän huomauttaa.

Oleellisen lisänsä oman paikkansa etsimiseen ja löytämiseen loivat merimiehet. Heitä riitti Suomen aikansa vilkkaimman satamakaupungin katukuvaan maailman joka kolkasta kaikessa rotu- ja kulttuurikirjossaan.

– Merimiehistä sikisi myös jazz, jota piti oppia Kotkassa heidän pyytäessään soittamaan jo silloin kun sitä muualla Suomessa yritettiin soittaa sikäli kun kuulijoiden ja järjestäjien reaktioita peläten uskallettiin, Liikanen summaa.

Erkki Liikanen viihdyttää pianisti Risto Pellin kera Forssassa Kuhalan päiväkotilaisia vuonna 1979.

Forssaan Liikanen muutti vuonna 1965. Seutumme musiikkihistoriaan nimensä painanut Rauno Lepistö tarjosi siinä vaiheessa laulajana jo valtakunnallista nimeä hankkineelle miehelle yhtyeessään solistin paikkaa.

– Olin tiedostanut matkan varrella, että laulajille maksettiin paremmin kuin rumpaleille, Liikanen antaa osavalaistusta asiaan.

Töitä uusissa kuvioissa piisasi toden teolla, kuten luvattu oli, vähintään 4–5 keikan viikkotahdilla. Lisäksi Lepistö piti huolen, että lastentarhanopettaja-vaimolle löytyi koulutusta vastaava työpaikka. Asuntokin perheelle järjestyi.

Paikkakunnan sijainti Suomen asutuksellisessa keskipisteessä osoittautui keikkamuusikon elämää kummasti helpottaneeksi tekijäksi. Se, että muusikkopiirit osoittautuivat Kotkaan verrattavaksi niin määrän kuin laatunsakin puolesta lujitti osaltaan sidettä paikkakuntaan.

Forssassa vaikutti 1960- ja 70-lukujen mittaan samanaikaisesti kunnioitettava määrä keikkabändejä, joukossa useampia kautta maan tunnettuja. Elettiin tilannetta, jossa kierre ruokki itse itseään ja paikkakunta imi puoleensa osaavia musikantteja muualtakin.

– Hommasin tänne itsekin kovia tekijöitä rumpali Kake Rapakosta hanuristi-kosketinsoittaja Raimo Rantaseen, Erkki Liikanen muistelee.

Liikanen on tullut vuosikymmenten mittaan tutuksi viihteen monitoimimiehenä. Musiikille on kuulunut kuitenkin ammattikuvassa aina keskeinen paikkansa. Itseoppimisen periaatteella toimiminen on vaatinut myös asioiden ajattelemista omatoimisesti läpi juuriaan myöten.

– Siinä on pitänyt oppia myös kysymään. Todettua on tullut, että tyhmä ei ole se, joka tekee tyhmiä kysymyksiä vaan se, joka jättää ne tekemättä.

Tältä osin hän muistaa monien muiden joukossa omalla erityisellä painotuksella vuosien varrella kanssaan monet kuviot muusikkona läpikäynyttä yhteistyökumppaniaan Risto Pelliä.

– Hän auttoi minut aikanaan ymmärtämään perusteita, joista se, mistä soitamme ja laulumme muodostuu. Esimerkiksi sointuja minulle neuvoi moni jo ennen sitäkin, mutta kukaan ei selittänyt, mistä ne rakentuvat.