Kanta-Häme

"Erottuvia ja jännittäviä"

Erottuvia, jännittäviä, persoonallisia. Sellaisia määreitä edustavat ensimmäisen kansainvälisen Jean Sibelius -sävellyskilpailun kolmen sarjan voittajat.

Kilpailussa ei ole suomalaisia voittajia. Kuoroteosten sarjassa voiton vei meksikolainen Rafael Miranda Huereca teoksella Azul de Lontananza. Viuluteosten sarjan voittaja on Huyn-jun Park Etelä-Koreasta teoksella Another Candenza.

Pianoteosten sarjassa ensimmäisen palkinnon sai espanjalainen Ignazio Brasa Gutiérrez teoksella Fado-Gestalt. Kukin voittaja saa 10 000 euroa.

Viisihenkisen tuomariston puheenjohtaja, säveltäjä Kaija Saariaho luonnehti kilpailun tasoa korkeaksi.

Saariahon ja Magnus Lindbergin, Jukka Tiensuun, Mark Andren ja Liza Limin muodostama tuomaristo käsitteli 50 finaalisävellystä. Yhteensä kilpailuun lähetettiin 639 teosta.

Finalisteissa kolme suomalaista

50 finalistin joukossa oli kolme suomalaista partituuria. Teoksia käsiteltiin nimimerkkien suojassa, joten tämä selvisi palkittavien valinnan jälkeen.

– Oli yllätys, ettei palkittujen joukkoon noussut yhtään suomalaista, Saariaho sanoi.

Kuoroteoksissa jaetun toisen sijan saivat kyproslainen Christina Athinodorou ja espanjalainen Manuel Martinez Burgos. Kolmannen palkinnon sai kiinalainen Chang Yingzhong.

Viuluteosten sarjassa toinen ja kolmas sija menivät argentiinalaiselle Francisco del Pinolle ja eteläkorealaiselle Junghoon Namille, ja pianoteosten sarjassa palkittiin Massimo Lauricella Italiasta ja Chia-Ying Lin Taiwanista.

Näiden sijojen palkintosummat olivat 5 000 ja 3 000 euroa.

Saariahon mukaan tuomarit olivat yksimielisiä kärjen teoksista. Vain järjestyksestä keskusteltiin.

Kilpailuun tulvi teoksia kaikista maanosista. Eniten teoksia tuli Suomesta ja Yhdysvalloista, Italiasta ja Isosta-Britanniasta.

Kantaesitykset tänä vuonna

Kärkeen ylsi sekä konkareita että uraansa aloittelevia säveltäjiä. Esimerkiksi viulusarjan voittaja on vasta 23-vuotias.

– Viuluteos on erikoinen: se on saanut inspiraationsa Sibeliuksen viulukonserton kadenssista. Säveltäjä on miettinyt, miten Sibelius olisi kirjoittanut sen vanhoilla päivillään. Sävellys ei kuitenkaan yritä olla se, vaan lähtee liikkeelle muusta musiikista, Saariaho kertoi.

Kuorosarjan voittaja toivoo teostaan esitettävän siten, että neljään ryhmään jaettu kuoro esiintyy yleisön ympärillä.

– Se on hyvin intensiivinen teos.

Pianovoittaja taas on saanut inspiraationsa fado-rytmeistä. Saariaho kuvailee sitä ”vaikuttavaksi” ja ”tehokkaaksi”.

Kaikki palkitut teokset kantaesitetään tänä vuonna, pianosävellykset Mäntän musiikkijuhlilla elokuussa, kuoroteokset Vanaja-salissa 14.11. ja viuluteokset Sibelius-viulukilpailussa.

Myös kärjen tuntumaan päässeitä teoksia aiotaan esittää.

Sävellyskilpailu on tarkoitus järjestää uudelleen.

– Tämänkaltaiselle kilpailulle tuntuu olevan sosiaalinen tilaus, sanoi Sibeliuksen syntymäkaupunki -säätiön johtaja Erkki Korhonen. (HäSa)

Päivän lehti

1.12.2020

Fingerpori

comic