fbpx
Kanta-Häme Helsinki

ESS: Itsenäisyyspäivän valtakunnallinen paraati peruutettu

Itsenäisyyspäivän paraati on vuodelta 2020 peruttu koronavirustilanteen vuoksi. Arkistokuva vuodelta 2014. Kuva: Anja filppula

Puolustusvoimat on peruuttanut itsenäisyyspäivän valtakunnallisen paraatin, uutisoi Etelä-Suomen Sanomat tiistaina. Lahdessa pidettäväksi suunniteltu paraati peruutettiin nopeasti vaikeutuneen koronaepidemian vuoksi. Puolustusvoimien valtakunnallinen paraati olisi tuonut Lahteen noin 1  500 henkilöä. Heistä tuhatkunta olisi osallistunut varsinaiseen ohimarssiin Vapaudenkadulla. Itsenäisyyspäivän valtakunnallinen lipunnosto puolestaan palaa Helsingin Tähtitorninmäelle. Suomen lippu nousee salkoon itsenäisyyden kunniaksi jälleen perinteisesti Tähtitorninmäellä 6. joulukuuta kello...

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa digi ja pääset lukemaan kaikki Hämeen Sanomien jutut.

Menot