Kanta-Häme

Etelä-Suomen Sanomien toimittaja kolumnissaan: Hämeenlinnassa ei osata hyödyntää vesistöä Lahden tapaan

Mikael Hoikkala vertailee tekstissään Hämeenlinnaa ja Lahtea järvikaupunkeina.
Onko Hämeenlinnan satama mistään kotoisin? Arkistokuva: Juhani Salo

Lahti hyödyntää järvikaupungin brändiä paremmin kuin Hämeenlinna, kirjoittaa Etelä-Suomen Sanomien Mikael Hoikkala kolumnissaan. Teksti julkaistiin verkossa torstaina 20.6.

Hoikkala kertoo vertailevansa Lahtea Hämeenlinnaan siksi, että molemmat ovat hänelle tuttuja kaupunkeja loistavalla sijainnilla.

Lahdessa on toimittajan mukaan parempi järvitunnelma ja -kulttuuri, jonka huomaa vertaamalla Rantakasinon ja Lahden sataman väkimäärää aurinkoisina kesäpäivinä.

 

Hoikkala tukee vertailuaan tutkimuksella, jonka mukaan Päijät-Hämeen asukasluku on vain hiukan Kanta-Hämettä suurempi, mutta moottoriveneitä siellä on lähes tuplaten Kanta-Hämeeseen verrattuna.

“Lahti on tuotteistanut itsensä järvikaupunkina aika hyvin. Täällä on ollut F1-veneitä, ja Ironman-triathlon on hyvää vauhtia vakiintumassa”, hän kehuu kolumnissa.

Mikael Hoikkala

Hän ehdottaa, että Hämeenlinnan Kantolan tapahtumapuistoon olisi hyvä järjestää vesitaksiyhteys keskustasta. Tällöin pahoin liikennesumppu saataisiin Hoikkalan mukaan purettua ja ostokykyiset asiakkaat saataisiin nopeasti keskustan palveluiden äärelle.

Järvimatkailun markkinoinnissa pitää olla Honkalan mukaan varovainen, ettei synny liikaa turismia. Lahden seudun matkailijamäärät eivät kuitenkaan ole hänen mielestään niin suuret, etteikö järvimatkailussa olisi vielä kasvuvaraa.

Mikael Hoikkala on aikaisemmin työskennellyt Hämeen Sanomissa urheilutoimittajana ja viettänyt kymmeniä öitä Hämeenlinnassa appivanhemmillaan, joten miehen mielikuvat perustunevat ihan aitoihin kokemuksiin silkan mutuilun sijaan.