Kanta-Häme Hämeenlinna

Eteläistenjärvellä saa jälleen uida – Jätevesien vaikutukset olivat selvät, mutta vesi täyttää uimaveden kriteerit

Jäteveden vaikutusta arvioidaan tarkemmin, kun kaikki vesinäytteistä tutkittavat analyysit valmistuvat.
Paineviemäristä valui maahan tuhansia kuutioita elokuussa.

Varmuuden vuoksi annettua uintirajoitusta ei ole tarpeen jatkaa, sillä torstaina valmistuneiden testien mukaan Eteläistenjärven veden mikrobiologinen laatu täyttää uimavedelle asetetut toimenpiderajat.

Viime maanantaina Hangasmäen pumppaamolla havaittiin vuotava paineviemäri, josta jätevettä oli valunut miljoonia litroja maahan. Hämeenlinnan kaupungin viranomaispalvelut eivät suositelleet uimista Eteläistenjärvessä ennen kuin vesinäytteet saataisiin tutkittua.

Vuodon vaikutuksia selvitettiin ottamalla vesinäytteitä Eteläistenjärvestä ja Otusojasta. Otetuista vesinäytteistä tutkittiin ulosteperäisten bakteerien määrää. Jätevesien vaikutukset olivat alapuolisella ojapisteellä selvät, mutta bakteerit olivat uimavedelle asetettujen toimenpiderajojen puitteissa.

Vuotokohta sijaitsi aivan valtatie 10:n vieressä. Vuoto oli alkanut 10. elokuuta. HS-Vesi sai paineputkirikon korjattua vuodon havaitsemispäivänä 17. elokuuta.

Lue lisää: Viemäristä valui maahan miljoonia litroja jätevettä Hangasmäessä – Uimista ei suositella Eteläistenjärvessä (19.8.2020)

Pohjavesinäytteiden ottaminen on aloitettu

Tulosten perusteella lisänäytteenoton tarve arvioidaan terveydensuojeluviranomaisen ja ympäristönsuojeluviranomaisen kesken.

Pohjavesinäytteiden ottamista varten on laadittu näytteenottosuunnitelma ja suunnitelman mukainen näytteenotto on aloitettu.

Hämeenlinnan kaupunki kertoo tiedottavansa pohjavesinäytteiden tuloksista, kun kaikki suunnitellut näytteet on otettu, ja niiden näytetulokset ovat valmistuneet. HÄSA

Päivän lehti

30.9.2020

Fingerpori

comic